Kymen Yrittäjien ja Puolustusvoimien yhteistoimintapäivä Vekarajärvellä 27.9.2011
Kymen Yrittäjät ja Puolustusvoimat järjestivät jo perinteiseksi käyneen yhteistoimintapäivän Karjalan Prikaatissa Vekarajärvellä 27.9.2011. Päivään osallistui noin 30 yrittäjää, jotka lähtivät mielenkiinnolla mukaan kehittämään Puolustusvoimien ja yrittäjien välistä yhteistyö, sekä vaihtamaan ajankohtaista tietoa ja keskustelua Puolustusvoimien hankinnoista. Lisäksi ylläpidettiin yhteistoimintavalmiuksia ja työhyvinvointia.
Puolustusvoimien puolesta päivän isäntänä toimi Kymenlaakson aluetoimiston päällikkö everstiluutnantti Markku Hutka. lisäksi tilaisuuteen osallistui Karjalan Prikaatin johtoa ja Itä-Suomen Huoltorykmentin esikunnan edustajia.
Päivän avauksesta vastasi everstiluutnantti Hutka, joka kertoi Puolustusvoimien ajankohtaisia kuulumisia erityisesti puolustusvoimauudistuksen osalta. Uudistuksessa oleellisinta on kehittää Puolustusvoimia vastaamaan 2020-luvun kysyntään. Tavoite tulee olemaan se, että joukkojen määrä pienenee, mutta suorituskyky paranee. Puolustusvoimissa ollaan menossa kohti alueellisia joukkoja. Puolustusvoimissa haastavana koetaan se, että materiaali vanhenee ja toiminta kallistuu. Hutka korosti myös sitä, että uudistus edellyttää jatkossa myös kansalaisten tukea.
Yrittäjien ajankohtaisia näkökulmia tilaisuudessa esitteli Kymen Yrittäjien toimitusjohtaja Tiina Moberg, joka omassa puheenvuorossaan toi Kymen Yrittäjiä tutuksi Puolustusvoimille. Karjalan Prikaatin eversti Reima Helminen sen sijaan teki kuulijoille tutuksi Karjalan Prikaatia.
Muonituskeskuksessa nautitun lounaan jälkeen yrittäjät pääsivät tutustumaan Vekarajärven panssarikalustoon.

Yrittäjät tutustuivat yhteistoimintapäivän aikana Vekarajärven panssarivaunukalustoon.
Iltapäivällä keskustelua käytiin Puolustusvoimien hankinnoista, joista oman esityksensä piti everstiluutnantti Tuomo Juvonen. Everstiluutnantti Juvosen viesti oli, että huoltojärjestelmä toimii yhtenäisellä tavalla Puolustusvoimissa. Itä-Suomen huoltorykmentti hoitaa kilpailutuksen toimialueellaan, ja toteuttaa hankintavastuulleen kuuluvat hankinnat ja valvoo niitä. Kilpailuttamista tehdään yli 10 000 euron hankinnoissa ja hankintalain piiriin kuuluvissa hankinnoissa. Huoltorykmentti tekee myös hankintapäätökset. Joukko-osaston tehtävänä on budjetointi ja alle 10 000 euron hankinnat, kevennetyt kilpailutukset ja yli 10 000 euron hankintatarpeiden esittely. Puolustusvoimien hankinnat lyödään usein lukkoon syksyn aikana ja pääsääntöisesti hankinnoissa suositaan vuoden mittaisia sopimuksia. Everstiluutnantti Juvosen mukaan parhaiten yritykset tekevät itseään tutuksi Puolustusvoimille markkinoinnilla ja osallistumisella tarjouskilpailuihin.
Iltapäivällä yrittäjät pääsivät testaamaan liikunnallisessa osuudessa muun muassa EKO-aseammuntaa ja käsikranaatinheittoa. Lisäksi fyysistä kuntoa testattiin esteradalla ja pikataipaleella. Yrittäjät kisailivat viidessä eri joukkueessa, joista keskiarvollisesti parhaiten kaikissa lajeissa menestynyt joukkue palkittiin päivällisen yhteydessä.

Voittajien on helppo hymyillä! Everstiluutnantti Markku Hutka ojentaa palkintoa voittajajoukkueen jäsenille Päivi Leijamaalle (oik.), Jukka Rasille, Tiina Mobergille ja Ari Toropaiselle.