Yrittäjien Tulevaisuusiltamat Kuusankoskitalolla 28.10.2011
Elimäen Yrittäjien, Kouvolan Yrittäjien, Kuusankosken Yrittäjien ja Valkealan Yrittäjien ensimmäistä yhteistä yrittäjäjuhlaa vietettiin Yrittäjien Tulevaisuusiltamien merkeissä Kuusankoskitalolla perjantaina 28.10. Iltamiin osallistui noin 200 neljän paikallisyhdistyksen jäsentä sekä yrittäjien sidosryhmään kuuluvaa henkilöä.
”Yes, we can!”
Tulevaisuusiltamien pääpuhujana oli Aalto-yliopiston professori Petri Parvinen. Itsekin yrittäjänä työskennellyt Parvinen toi huumorin kautta tutuksi muuttuvan yritysmaailman kuvioita kouvolalaisille yrittäjille. Erityisen tärkeänä hän piti yritysten persoonallisuutta. Kuluttajat asioivat mielellään paikallisissa yrityksissä, joissa on hyvä arvomaailma, mukavia ihmisiä ja hyvää palvelua. Asiakkaat kannattavat mielellään sympaattisia yrityksiä, joissa asioidessaan he ajattelevat, että: ”Ei mulla ole mitään ostettavaa, mutta haluan ostaa sulta jotain”.
Parvinen korosti seminaarissaan myös sosiaalisten trendien muuttumista. Jokainen uusi sukupolvi tuo mukanaan uudet muuttuvat trendit. Professorin mukaan uusi lisääntynyt trendi on laiskuus. Hänen vinkkinsä lisätyövoimaa palkkaaville yrityksille onkin, että yrityksen kannattaa palkata joukkonsa laiska ihminen.
- Vain laiska tietää, miten laiskat ajattelevat, Parvinen tiivisti.
Parvisen mielestä asenne ratkaisee yritysmaailmassa. Aktiivisuus palkitaan ja kuun pimeälle puolelle on mentävä. Parvinen päättikin seminaarinsa ytimekkäästi lausahdukseen ”Yes, we can!”.
Tulevaisuus rakennetaan yhdessä
Illan aikana omat tervehdyksensä kouvolalaisille yrittäjille toivat myös Kouvolan kaupungin edustajat Lauri Lamminmäki, Asko Pesonen ja Aimo Ahti. Päällimmäiseksi viestiksi tuntui nousevan se, että Kouvolan alueella riittää haastetta, jonka hoitaminen on joukkuepeliä. Tulevaisuus rakennetaan uusille urille yhdessä.
Loppuiltaa vietettiin rennosti seurustellen ja verkostoituen buffet-illallisen merkeissä. Illan musiikillisesta annista vastasi Duo Bengtsson-Suikkanen.
Vuoden yrittäjä -palkinnot
Tilaisuudessa palkittiin myös menestyksekkäitä yrittäjiä Kouvolan kaupungin ja paikallisyhdistysten toimesta.
Palkitut yritykset ovat:
Kouvolan kaupungin yrittäjäpalkinto: Arvolista Oy, Matti Koskinen
Elimäen Yrittäjät ry:n vuoden yrittäjä: Atsalea Oy, Maila Karlsson ja Terttu Laitinen
Kouvolan Yrittäjät ry:n vuoden yrittäjä: Majoitusmestari Oy, Pahto Ruohtula
Kouvolan Yrittäjät ry:n nuoren yrittäjän kunniamaininta: Vesiliikunta Virtaus, Pia Martiskainen
Kuusankosken Yrittäjät ry:n vuoden yrittäjä: Mikaduo Oy/Autopro, Petteri Salminen ja Mika Saarinen
Valkealan Yrittäjät ry:n vuoden yrittäjä: Jet Steel Oy, Asko Rouhiainen