Joensuulainen Steelbow Oy on saanut pääomasijoituksen Finnveralta. Yhtiö valmistaa suurikokoisia putkikäyriä prosessiteollisuuden tarpeisiin.
Steelbown tavoitteena on laajentua Pohjoismaiden ja muun Euroopan markkinoille. Putkikäyriä hyödynnetään muun muassa kemian-, elintarvike- ja öljynjalostusteollisuudessa. Steelbown kehittämä kylmämuokkausmenetelmä mahdollistaa niiden kustannustehokkaan valmistamisen.
– Kustannustehokkuutemme on ylivertainen muihin tunnettuihin valmistusmenetelmiin verrattuna. Tekniset investoinnit nopealla aikataululla vaativat paljon pääomia, ja ne ovat uudet sijoittajamme meille varmistaneet, kertoo Steelbown toimitusjohtaja Ari Kettunen.
– Finnveran pääomasijoituksen avulla Steelbow saa pilottitoimitukset käyntiin, mikä luo vahvan pohjan kansainvälistymiselle, sanoo manageri Matti Eskelinen Finnveran pääomasijoitustoiminnasta.
Markkinoilla on ollut pitkään kylmämuokkaukseen perustuvia valmistustekniikoita, jotka ovat materiaalin ominaisuuksien vuoksi soveltuneet halkaisijaltaan vain alle 200 mm:n putkikäyrille. Steelbown kehittämän täysautomatisoidun tekniikan avulla pystytään valmistamaan halkaisijaltaan 200 - 400 mm:n putkikäyriä.
