logo_white
Yrittäjien aluejärjestösivustot:

Elvytysfoorumi II Kemissä 16.2.2010

 

 

 

 

 

 

 

Hyvä kumppanuusverkosto on varsinkin kasvavalle yritykselle tärkeää. Paakkola Gonveyors Oy:n toimitusjohtaja Tommi Juntikka alleviivaa johtamansa yrityksen menestymisen takana olevan hyvän verkoston lisäksi erikoistumisen omiin tuotteisiin, asiakaskeskeisyyden ja luottamuksen korostaminen. Pohjoismaissa toimivan yrityksen  osaamiseen kuuluu ehdottomasti myös ruotisn kieli.

 

 

 

 

 

 

 

2000 - 2009 rakenteet ovat muuttuneet. Teollisuuden osuus kansantuotteesta putosi 7 prosenttia. Tämä on hyvin merkittävä asia ja tähän sopeutuminen on suomalaisessa yhteiskunnassa näkynyt sanoo Suomen Yrittäjien pääekonomisti Timo Lindholm. Jos mitään ei nyt tehdä on tulevaisuus toisaalla. Mm. Palveluiden tuttavuutta on parannettava. Mikäli kannusteet verotuksessa häviävät mennään todella väärään
suuntaan.

 

 

 

 

Puu ja turve pitävät miljoona suomalaista lämpiminä. Puulla ja turpeella tuotetaan kolmannes kaukolämmöstä. Kolme neljästä suomalaisesta haluaa lisätä energiaturpeen käyttöä. Puu palaa puhtaammin turpeen kanssa. Suomen soista on turvetuotannossa yksi prosentti. Mikäli turvetuotantoon saataisiin vielä toinenkin prosentti, olisi se erittäin merkittävä panostus kotimaiseen energialähteeseen. Eivät normalaiset jätä öljyrikkauksiaan pumppaamatta sanoo Vapo Oy:n Pohjois-Suomen aluejohtaja Markku Pyykkönen Kemin Elvytysfoorumissa. Suomalaisilla näyttää olevan varaa siihen. Oikealla Länsipohjan Yrittäjien puheenjohtaja Paula Aikio-Tallgren.

 

 

 

  Muu suomen työttömyys lähenee Lapin lukuja sanoo ELY-keskuksen johtaja Terho Liikamaa Kemin Elvytysfoorumissa. Lama on purrut myös lappilaisia yrityksiä ja vuoden 2008vientituotannon tasoon pääsemiseksi menee ehkä vuosia. Tähän tilanteeseen ja hitaaseen elpyvään kauteen Lapin ELY-keskus on varautunut Tervehdyttämispalvelu tuotteella. Tuote tarjoaa haasteellisessa tilanteessa olevalle yritykselle liiketoiminnan kehittämiskonsultointia. Tarkoituksena on siis kehittää yrityksen toimintaa ulkopuolisen konsultin siivittämänä niin, että tulevaisuudesta selvitään paremmin.

 

 

 

 

 

Kansanedustaja Janne Seurujärven mielestä lyhyen tähtäimen tavoitteena on minimoida kansainvälisen taantuman vauriot ihmisille, työpaikoille ja yrityksille. Pitemmän tähtäimen tavoite on saattaa julkinen talous takaisin tasapainoon. Seurujärven mukaan Suomen erityisosaaminen ei ole enää valmistuksessa vaan suunnittelussa, prosessin hallinnassa, innovaatiossa jne.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 Digitality is all over toteaa Elisa Oyj:n aluemyyntipäällikkö Kimmo Jokela. Tämä tulee näkymään kaikissa palveluissa niin yksityiseb sektorin ja julkisen sektorin tuottamissa palveluissa. Miten vähennän työllisten määrän ja lisääntyvän eläkeläisten määrän yhtälö toimii? Sen ratkaisussa digitalosoinnilla on merkittävä vaikutus. Jokelan mukaan etätyö ei etene siinä tahdissa kuin soisi - etätyövälineisiin ei oikein luoteta ja eletään vanhassa muotissa. Kysyä sopii, minkälainen valmius yrityksillä on ottaa vastaan, kun nyt yläasteella oleva nuori hakee aikanaan työtä. On varmaa, että mikäli nykyaikaiset, ajan tasalla olevat työvälineet eivät ole kunnossa osaavaa työvoimaa ei kerta kaikkiaan saa.

 

 

 

 

 

 

Lisää kuvia tapahtumista löydät kuvagalleriastamme

Länsipohjan Yrittäjät, Valtakatu 5, 94100 Kemi, puhelin (016) 221 701, faksi (016) 221 713 mailto:etunimi.sukunimi(at)yrittajat.fi

CrossBorder logo
Logo Tornionlaakson neuvosto2
Keke logo231
TosiLappi
Tunturi-L Kehitys231