logo_white
Yrittäjien aluejärjestösivustot:
17.1.2011

KEMI-TORNIO KASVUKAUPUNGIKSI

Alueet kilpailevat yrityksistä, niiden luomista työpaikoista ja osaavasta työvoimasta

 

Yritykset ja varsinkin yritykset, jotka panostavat kilpailukykynsä parantamiseen sijoittuvat elinkeinollisesti ja päätöksenteoltaan dynaamisille alueille.  Kemi-Tornio -alueen dynamiikka tulee alueen sijainnista ja tuotannollisesta toiminnasta. Varsinkin nämä ominaisuudet antavat hyvät mahdollisuudet elinkeinojen kehittymiselle. 

Onko alueen nykyinen kuntarakenne tähän päivään sopiva ja optimaalinen dynamiikan ja houkuttavuuden kannalta?  Tätä ovat hakeneet alueen naapuriseutukunnat Rovaniemen ja Oulun seudut kuntaliitosten kautta.  Eri yhteyksissä niitä kutsutaan kasvukaupungeiksi, mikä tarkoittaa yritystoiminnan kehittymistä ja koulutukseen panostamista.

Kuntien yhdistämisselvityksen mukaan kunnista eläköityy iso määrä työntekijöitä muutaman vuoden kuluessa. Suurten ikäluokkien poistuma työelämästä kohtaa pian yritykset kuntayhtiöt mukaan lukien. Ammattitaitoisesta ja osaavasta työvoimasta tulee olemaan alueella huutava pula ja erityisesti siinä tapauksessa, että alueelle suunnitteilla olevat suurhankkeet toteutuu. Osaavasta työvoimasta tullaan käymään kilpailua niin maakunnan sisällä kuin valtakunnallisesti.

Kilpailtaessa yrityksistä, uusista työpaikoista ja osaavasta työvoimasta pärjää Kemi-Tornion kasvukaupunki yhtenä seutukuntana houkuttelevuudessaan paremmin kuin viitenä erillisenä kuntana.  

Tahtotilasta tekoihin

Kemi-Tornio -alueen kuntien yhteisessä elinkeino-ohjelmassa, ohjelman tarkoitusta ja kehitystavoitetta kuvattaessa mainittiin alueen elinkeinopolitiikan perustuvan yhteiseen päämäärään ja tahtotilaan.  Siinä todetaan, että elinkeino-ohjelman tarkoitus on tukea seutukunnan, sen kuntien ja muiden toimijoiden yhteistä ja omaa suunnittelua sekä elinkeinopoliittisten toimenpiteiden toteuttamista. 

Tämä vaatii yhteistyötä ja todellisia toimenpiteitä, jotta tulokset olisivat tavoitteiden mukaiset.  Onko tämä yhteistyö tähän asti ollut sellaista, että voidaan sanoa onnistutun? Onko kehittämisen ”munia” saatu samaan koriin? 

Alueen kuntien yrittäjille tehtyjen kyselytutkimusten tulosten mukaan yrittäjät pitävät kotikuntansa toimenpiteitä elinkeinotoimen alalla seutukuntayhteistyön näkökulmasta täysin riittämättöminä.  Yrittäjien keskuudessa tehdyn selvityksen mukaan enemmistö yrittäjistä pitääkin kuntaliitosta ainoana oikeana ratkaisuna.

Voimavarojen yhdistäminen julkisten hankintojen ja kilpailuttamisen osaamisen nostamiseksi

Eräänä tärkeänä elinkeinopoliittisena toimenpiteenä on julkisten palveluiden tuottavuuden lisääminen.  Tuottavuutta ja vaikuttavuutta lisätään kuntien välisellä yhteistyöllä ja mahdollistamalla palvelualan yritysten syntyminen palveluiden aidon kilpailuttamisen kautta.

Kemi-Tornio -alueen kuntien tulisikin yhdistää voimavaransa ja panostaa yhdessä julkisten hankintojen ja kilpailuttamisen osaamiseen, alueen markkinointiin ja elinkeinojen kehittämiseen.  Suurempi kuntayksikkö voi panostaa esimerkiksi hankintaosaamiseen huomattavasti enemmän kuin viisi kuntaa erikseen.  Tämän ei tarvitse hankintakoon mahdollisesti kasvaessakaan tarkoittaa alueen pk-yritysten putoamista pois julkisten hankintojen kilpailusta. Päinvastoin, lisääntyvä panostaminen hankinnan osaamisen ja alueellisen markkinan luomiseen mahdollistaa hankintojen hajauttamista ja näin parantaa alueen pienten ja keskisuurten yritysten mahdollisuuksia olla toimittajina. 

Systemaattinen tarjoajien määrään ja osaamiseen tähtäävä toiminta on sekä julkisen hankinnan että alueen yritysten etujen mukaista toimintaa.  Osasta nykyisiä kunnan johtajia voitaisiinkin tehdä elinkeinojen ja hankinnan osaajia, hankintajohtajia.  Miten ja keneltä hankintoja tehdään, on kunnille merkittävä taloudellinen ja elinkeinopoliittinen kysymys.

                                                                                                                  

Yritysvaikutukset huomioon kaikessa päätöksenteossa

Kuntien menestys riippuu oleellisesti yritysten ja elinkeinoelämän menestyksestä, mikä puolestaan parantaa työllisyysastetta, kuntapalveluiden laatua, tehokkuutta ja ennen kaikkea vaikuttavuutta. Näin ollen kuntien päätöksenteon yritysvaikutukset on otettava huomioon kaikessa päätöksenteossa.  Tähän päätöksentekoon kuuluu myös seutukunnan kuntien välinen yhteistyö tai päätös kuntaliitoksesta.  Tämä vaikuttaa esimerkiksi kaavoitusta koskevaan avoimeen valmisteluun ja päätöksentekoon, kun seudulla pystytään paremmin huomioimaan päätösten vaikutukset markkinoiden toimivuuteen ja kilpailuun.  Yhdyskuntasuunnittelussa voidaan nykyistä enemmän kiinnittää huomiota esimerkiksi kaupan tarjonnan moninaisuuteen.  Myös pk-yrityksille on kilpailun ja palveluiden saatavuuden turvaamiseksi kaavoitettava kilpailukykyisiä liikepaikkoja. 

Kuntajakoselvittäjän mielestä nykyisten kuntien yhteistyö ei parhaimmillaankaan voisi tuoda edellä mainittuihin asioihin sen suuruusluokan parannusta verrattuna siihen hyötyyn, mikä saadaan aikaan liittämällä viiden kunnan organisaatiot yhteen.  Selvitysmiehen kannanotto on hyvin perusteltu.

Kaiken edellä mainitun johdosta allekirjoittaneet yrityksiä ja elinkeinoelämää edustavat järjestöt ovat sitä mieltä, että Kemi-Tornio -alueen kuntien tulee yhdistää voimansa liittymällä yhteen kasvukaupungiksi. Alueen parempien kehittämisedellytysten nimissä yhdistymispäätös on nyt välttämätön ratkaisu.

Länsipohjan Yrittäjät ry                                                  Lapin kauppakamari

Paula Aikio-Tallgren                                                       Antti Palo

puheenjohtaja                                                                 puheenjohtaja

                                                                                       Kemi-Tornion aluevaliokunta

Martti Kankaanranta                                                       Timo Rautajoki

toimitusjohtaja                                                                toimitusjohtaja

Länsipohjan Yrittäjät, Valtakatu 5, 94100 Kemi, puhelin (016) 221 701, faksi (016) 221 713 mailto:etunimi.sukunimi(at)yrittajat.fi

CrossBorder logo
Logo Tornionlaakson neuvosto2
Keke logo231
TosiLappi
Tunturi-L Kehitys231