Suhdanneodotukset tasaantuneet – alueelliset erot suuria
Pk-yritysten suhdanneodotukset Lapissa ovat tasaantuneet viime kevään ja syksyn voimakkaan nousun jälkeen. Suhdanneodotusten saldoluku on nyt +29, kun se viime syksynä oli +40.
Näkymät suhdanteiden osalta poikkeavat kuitenkin alueellisesti. Rovaniemen seudun saldoluku suhdanneodotusten osalta on + 40, kun se Kemi-Tornio seudulla on + 9. Muun Lapin osalta, johon kuuluvat mm. matkailukeskukset, saldoluku on + 35.
Lentoliikenteen häiriötekijöiden vaikutukset
Helmikuun alussa matkailualalle kohdistetun erillisen kyselytutkimuksen mukaan, viimeisen puolentoista vuoden aikana toteutuneiden erilaisten lentoliikenteeseen liittyneiden häiriötekijöiden kokonaisvaikutuksesta, liikevaihto pienenee kahdessa kolmesta alan yrityksestä Lapissa. Vastaajien sijaintipaikkakunnan perusteella lentoliikenteen häiriöt näyttäisivät vaikuttavan eniten Pohjois-Lapin matkailuelinkeinoon.
Eri suhdannetekijöitten osalta positiivisimmat ja muuta maata hieman paremmat odotukset kohdistuvat Lapissa tuotekehityspanoksiin, yrityksen kannattavuuteen ja vakavaraisuuteen.
Investointien arvon odotetaan pysyvän nykyisellä tasolla, joskin ulkopuolisen rahoituksen tarve kohdistuu Lapissa muuta maata useammin koneiden ja laitteiden laajennusinvestointeihin sekä rakennusinvestointeihin.
Verotuksen kannustavuus tärkeässä asemassa
Muuta maata paremmat näkymät kannattavuuden ja vakavaraisuuden osalta kertovat lappilaisyritysten kyvystä selvitä taantumasta ja ovat osaltaan osoitus nykyisen yritysverojärjestelmän kannustavuudesta. Lapissa kaksi kolmesta vastaajasta pitikin yrittämisen ja työnteon kannustavuuden parantamista verotuksessa tärkeimpänä talouspolitiikan tavoitteena seuraavalle hallituskaudelle. Talouskriisin väistyminen näkyy myös maksuvaikeuksien vähenemisenä. Maksuvaikeuksia kokeneiden pk-yritysten osuus on laskenut alueella kolmella prosenttiyksiköllä 11 prosenttiin. Koko maan osalta maksuvaikeuksia kokeneita on 15 prosenttia pk-yrityksistä.
Koko maan ja Lapin pk-yrityksistä noin kolmannes on ottanut ulkopuolista rahoitusta viimeisen 12 kuukauden aikana. Lapissa lainaa otetaan useammin Finnverasta kuin muualla maassa.
Työvoiman saatavuus työllistämisen este
Barometrin tuloksien perusteella yritysten sijaintikuntien elinkeinoilmasto on pysynyt vuoden 2010 tasolla. Tyytymättömyys sopivan työvoiman löytymiseen on kasvanut vuoden takaiseen verrattuna. Työvoiman saatavuus nousee Lapissa myös muuta maata merkittävämmäksi työllistämisen esteeksi.
****************
Lisätietoja:
Lapin Yrittäjät, toimitusjohtaja Pirkka Salo, puh. 0400 392 139
Länsipohjan Yrittäjät, toimitusjohtaja Martti Kankaanranta, puh. 0500 693 745
Finnvera, Rovaniemen aluekonttori, aluejohtaja Kari Tuominen, puh.0400 396 931
Lapin Ely-keskus, yksikön päällikkö Terho Liikamaa, puh. 040 743 3892