23.9.2009
Lapin liitto on pyytänyt lausuntoa Lapin energiastrategialuonnoksesta, jonka lähtökohtana on paikallisten, erityisesti uusiutuvien energialähteiden hyödyntäminen, energian saatavuuden turvaaminen kilpailukykyisellä hinnalla sekä energiayrittäjyyden tukeminen.
Strategialuonnoksessa on monipuolisesti kuvattu maakunnan nykyistä energiankulutusta ja tuotantoa, tuotantopotentiaalia sekä valittuja strategisia kärkihankkeita. Energiaratkaisuissa korostuu Lapin imagon kannalta olennainen kestävän kehityksen periaate luonnonvarojen käytössä ja päästöjen vähentämisessä. Osaamisen ja yritystoiminnan kehittäminen sekä aluetalouden tukeminen on oikea lähtökohta strategisten tavoitteiden asetannassa.
Tavoitteiden saavuttamiseksi on nimetty kahdeksan eri kärkihanketta, joista osa kattaa useammasta toimenpide-esityksestä koostuvan hankekokonaisuuden, pitäen sisällään lähes kaikki ajateltavissa olevat energiantuotantotavat Lapissa. Lapin Yrittäjien mielestä nämä kaikki sopivat strategian mukaisiksi hankkeiksi, mutta tästä joukosta valittavat muutamat, Lapin kannalta ensisijaiset, kärkihankkeet terävöittäisivät ja jäsentäisivät strategialuonnosta entisestään.
Infrastruktuurin toiminnan varmistaminen on muuan muassa suunniteltujen kaivoshankkeiden toteutumisen ja yleisen sähköverkkojen käyttövarmuuden kannalta hankekokonaisuus, joka olisi syytä huomioida suunnitteluajanjakson alkuvaiheen kärkihankkeeksi. Kaivannaisteollisuuden hankkeiden siirtoverkkojen rakentaminen tukee välillisesti aluetalouden kehittymistä niin työllisyyden kuin yrittäjyydenkin osalta.
Bioenergian käytön kestävä lisääminen on hankekokonaisuus, joka monipuolisuudessaan tukee uusiutuvien energialähteiden osuuden kasvattamista, metsätalouden toimintamallien kehittymistä, alan työllisyyttä ja yrittäjyyttä. Kuten strategiassakin todetaan, Lapin metsävarat mahdollistavat merkittävän energiatuotannon lisäyksen ja muun bioenergian käytön lisäämisen kanssa hankekokonaisuus onkin ensisijaisia.
Lapin Yrittäjät tukee strategiassa esitettyjä muitakin kärkihankkeita, turpeen käytön lisäämistä, tuulivoiman hallittua rakentamista, vesivoimatuotannon lisäämistä, ydinvoiman rakentamisen edistämistä Simoon, energiatehokkuuden edistämistä ja T&K- ja innovaatiotoiminnan kehittämistä. Muistutamme kuitenkin, että hankkeita eteenpäin vietäessä mahdolliset vaikutukset muun elinkeinotoiminnan edellytyksiin, kuten työvoiman saatavuuteen ja imagollisiin tekijöihin, tulee selvittää.
Lapin Yrittäjät
Hannu Autonen
puheenjohtaja
Pirkka Salo
toimitusjohtaja