20.4.2010
Lapin Yrittäjät ry antaa pyynnöstä lausunnon luonnoksesta Lapin maakuntaohjelmaksi 2011–2014.
Lapin Yrittäjät pitää maakuntaohjelman linjauksia johdonmukaisina ja oikeansuuntaisina suhteessa vuonna 2009 hyväksyttyyn Lapin maakuntasuunnitelmaan. Panostus luonnonvara- ja energiateollisuuteen sekä matkailuvetoiseen elämysklusteriin on perusteltua maakunnan elinvoimaisuuden varmistamiseksi. Korostamme kuitenkin ohjelmatekstissäkin mainittua yritystoiminnan monipuolisuuden vaalimista ja viittaamme lausuntoomme Lapin maakuntasuunnitelmaan (7.8.2009), jossa toimme esille huolen Lapin yritysrakenteen riittävästä huomioimisesta.
Maakuntaohjelman kohdassa 5.3 Tulostavoitteet ja kärkihankkeet toimintalinjoittain on kirjattu toimintalinjan TL 5:n osalta ”liikennejärjestelmä tulostavoitteet.” Lapin Yrittäjät esittää kohdan 2 sanamuodon tarkistamista kuvaamaan paremmin lento- ja junayhteyksien merkitystä maakunnan kehittymisen kannalta.
Esitämme kohdan 2 tekstiksi: ”Lapin väestön, elinkeinoelämän ja erityisesti matkailun kannalta tärkeät lentoyhteydet sekä yö- ja autojunaliikenne ovat kehittyneet tarpeiden edellyttämällä tavalla.”
Tällä hetkellä näkymät esimerkiksi lentoliikenteen osalta eivät vastaa tuota kuvausta ja vaativatkin ensisijaisia toimenpiteitä tulostavoitteiden saavuttamiseksi.
Lapin Yrittäjät
Hannu Autonen
puheenjohtaja
Pirkka Salo
toimitusjohtaja