logo_white
Yrittäjien aluejärjestösivustot:

Yrittäjyyskasvatus Joutsan-Luhangan yläasteella, Joutsa

Kohderyhmä:
Yläkoulun oppilaat

Kuvaus:Yrittäjyyskasvatus ilmenee jokaisessa yläkoulumme oppiaineessa monin eri tavoin. Esimerkiksi kotitaloudessa puhutaan oman talouden hoidosta, yhteiskuntaopissa käydään läpi mm. yritysmuotoja ja kirjanpitoa asioita, teknisissä ja tekstiilityössä suunnitellaan ja toteutetaan oma tuote alusta lähtien. Jokainen aineopettaja pyrkii kannustamaan oppilaitaan omatoimiksi, yritteliäisiksi ja aktiivisiksi kansalaisiksi.

Tämän lisäksi opinto-ohjauksen merkeissä teemme useita yritysvierailuja sekä paikallisiin että kauempana oleviin yrityksiin. Tänä lukuvuonna olemme käyneet vierailulla: Metso paper oy (Jyväskylä), Valio (Jyväskylä), Har-Ko oy (Hartola) sekä paikallisissa: Kahvila Hypoteekki, Wavin-Labko oy jne.

Ammattilaispäivä järjestettiin 1. Kertaa 11.4.2008. Aamupäivän aikana kouluumme tuli 13 eri alojen ammattilaista kertomaan oppilaille omasta työstään, toimialastaan ja tehtävistään. Päivä on saanut erittäin positiivisen vastaanoton.

Työelämäyhteistyömme on esillä yläasteen kotisivulla (> opo >työelämäyhteistyö), suora osoite: http://www.peda.net/veraja/joutsa/ya/opo/vierailut

Koulussamme on myös 9. luokkalaisilla 1 kurssin pituinen valinnaisaine. Yrittäjyys –kurssilla keskitytään yrittäjänä toimismiseen, yrityksen perustamiseen yms. perusasioihin.

Yrittäjyys -kurssi 
Yrittäjyys -kurssi sopii yrittäjyydestä ja yrittäjänä toimimisesta kiinnostuneille oppilaille. Tavoitteena on tutustuttaa oppilaat yrityksen toiminnan eri osa-alueisiin: perustaminen, markkinointi, innovativisuus, sisäinen yrittäjyys jne.

Sisältö:Yritysvierailuja, "tutkimustehtäviä" ja erilaisia harjoituksia mm. rahankäyttöön liittyen.

Yhteystiedot:Joutsan-Luhangan yläaste
Koulutie 3
19650 Joutsa
www.joutsa.fi/yaste
Sähköposti: yaste@joutsa.fi

Rehtori: Sami Lahti puh. 0207 618 335 tai 040-5335619, sami.lahti@joutsa.fi 
Opo: Sanna Pienmäki puh. 0207 618 336 tai 040-8469149, sanna.pienmaki@joutsa.fi

Päivitetty 26.9.2008

Suomen Yrittäjät, Mannerheimintie 76 A, PL 999, 00101 HELSINKI, puhelin 09 229 221, faksi 09 229 229 80, toimisto@yrittajat.fi