logo_white
Yrittäjien aluejärjestösivustot:

Kuopion Woodi menestyy ”arkidesignilla”

Julkisiin tiloihin kalusteita valmistava Kuopion Woodi Oy on palkittu Savon Yrittäjien maakunnallisella yrittäjäpalkinnolla.

Kuopion Woodi Oy:nsuunnittelun lähtökohtana on halu luoda ”arkidesignia”. Yritys luottaa perinteiseen, suomalaiseen puukalusteiden valmistusosaamiseen, erityisesti lehtipuusta valmistettuihin huonekaluihin. Materiaalina kalusteissa on täyskoivu, johon ilmettä tuovat värikkäät laminaattipinnat.

– Maakunnallinen Yrittäjä-palkinto on erittäin merkittävä tunnustus yrityksellemme. Palkinto antaa uskoa siihen, että olemme tehneet oikeita valintoja yrityksen kehittämisessä. Se on myös tunnustus koko henkilöstön määrätietoiselle ja ammattitaitoiselle työlle, toteaa Woodi Oy:n toimitusjohtaja Mika Rissanen.

Kuopion Woodi onkin investoinut määrätietoisesti työntekijöidensä osaamiseen ja tuotannon automatisointiin. Tuotteet valmistetaan koneiden avulla, mutta laatu syntyy ihmisten tinkimättömästä ammattitaidosta.

Toimitusjohtaja Rissanen kertoo, että markkinoiden tarpeisiin vastataan vahvan tuotannonohjausosaamisen avulla. Kysyntää pyritään ennakoimaan ja valmistusmateriaaleja standardisoimaan. Kun kaikki valmistuksen vaiheet suunnittelua myöten ovat omissa käsissä, ratkaisut markkinoiden muuttuneisiin vaatimuksiin syntyvät nopeasti.

Kuopion Woodi on myös johtava päiväkotikalusteiden valmistaja Suomessa. Yritys tavoittelee jatkossa entistä enemmän asiakkaita koulu- ja sosiaalisektorilta, jonne puusta valmistetut kalusteet soveltuvat luonnostaan. Tavoitteena on myös panostaa entistä enemmän vientiin; nykyisten vientimaiden Norjan, Saksan ja Englannin lisäksi myyntikanavia haetaan Japanista ja Venäjältä.

Kuopion Woodi Oy
Kojeistotie 3
70460 Kuopio
017 465 2061
http://www.woodi.fi

 

Suomen Yrittäjät, Mannerheimintie 76 A, PL 999, 00101 HELSINKI, puhelin 09 229 221, faksi 09 229 229 80, toimisto@yrittajat.fi