Komas on konepajateollisuuden järjestelmätoimittaja joka tarjoaa asiakkailleen ratkaisuja kokoonpano-, koneistus- ja hydrauliikkatarpeisiin. Yhtiöllä on toimipisteitä Keski-Suomessa, Pohjanmaalla, Pirkanmaalla ja Savossa. Lisäksi tehdas Puolassa. Asiakkaita ovat mm. ajoneuvo-, koneenrakennus-, voimansiirto- ja puolustusvälineteollisuudessa kansainvälisesti toimivat yritykset. Yritys on kasvanut kuudessa vuodessa liikevaihdoltaan 20-kertaiseksi ja henkilöstöltään 12-kertaiseksi, henkilöstöä on yli 1000 ammattilaista.
Strateginen valinta konepajateollisuuden järjestelmätoimittajana on onnistunut. Yrittäjänä Jukka-Pekka Nikula on sitoutunut kehittämiseen, henkilöstö on motivoitunutta. Yrityksen johtaminen on kunnossa ja tulevaisuuden haasteet otetaan vastaan ja opitaan jatkuvasti. Komasin strategiana on panostaa kannattavaan kasvuun sekä yrityskauppojen että orgaanisen kasvun kautta. Komasin historia ulottuu vuoteen 1925 Valtion Kivääritehtaaseen, useiden vaiheiden kautta vuonna 2002 perustetaan Komas Oy, kun yritys ostaa Patria Comas Oy:n liiketoiminnan. Yrittäjänä on alusta lähtien toiminut Jukka-Pekka Nikula.
Maakunnallisen Yrittäjäpalkinnon valitsee raati, johon vuonna 2008 kuuluivat:
Anita Mikkonen, maakuntajohtaja, Juha S. Niemelä, johtaja TE-keskus, Pentti Kokkinen, aluejohtaja Finnvera, Harri Jääskeläinen, aluejohtaja Fennia, Hannu Salminen, johtaja Jyväskylän koulutuskuntayhtymä, Esa Järvinen, puheenjohtaja Keski-Suomen Yrittäjät ja varapuheenjohtajat Juhani Tahvonen, Jari-Pekka Koponen, Tuija Poutiainen, sekä Keski-Suomen Yrittäjien toimitusjohtaja Tuuli Kirsikka Pirttiaho.
Raati valitsi maakunnallinen Yrittäjäpalkinnon jaettavaksi yrittäjälle, joka on esimerkillisellä tavalla kehittänyt yritystään, kasvanut nopeasti mittavaan kokoluokkaan ja vaikuttaa maakunnan rajojen ulkopuolelle kansainvälisiin mittoihin asti. Vuoden 2008 maakunnallinen Yrittäjäpalkinto Keski-Suomessa huomioi erityisesti yrittäjän oman henkilökohtaisen yrittäjäpolun. Yrittäjän polku on hieno esimerkki tässä ajassa, jossa yritysten välinen kilpailu on kovaa sekä osaamisesta, uskottavuudesta ja asiakkaiden luottamuksesta. Riskinotto ja menestys vaativat uskalluksen ja innovatiivisuuden lisäksi suurta henkilökohtaista sitoutumista ja johtajuutta.
Lisätietoja:
Komas Oy