Elinvoimainen yritystoiminta on kilpailukykyisen alueen perusta. Uusista yritysinvestoinneista ja asukkaista kilpaillaan alueiden välillä, mutta yrityksen houkutteleminen alueelle vaatii kannattavan toiminnan edellytyksiä, joista suotuisat logistiset olosuhteet on yksi keskeinen.
Logistiikan kustannusten osuus vaihtelee paljon yrityksestä ja toimialasta riippuen. Logistiikka vaikuttaa keskeisesti etenkin valmistavan teollisuuden ja kaupan kannattavuuteen. Näillä materiaalivirrat ovat suuria ja toimitusketjujen tehokas organisointi yrityksen kilpailukyvyn edellytys.
Vaikka materiaalivirrat eivät yrityksen toiminnan kannalta keskeisiä olisikaan, myös tällaiset yritykset pyrkivät usein sijoittumaan logistisilta ominaisuuksiltaan edullisille alueille synergia- ja kasautumisetujen, kuten työvoiman saatavuuden, tukipalvelujen ja markkinoiden läheisyyden, vuoksi.
Alueiden kilpailuedut
Alueiden suhteelliset kilpailuedut, eli houkuttelevuus muihin alueisiin nähden, eivät ole staattisia vaan muuttuvat jatkuvasti kustannustason ja talouden kehityksen myötä. Yritysten sijainti- tai investointipäätökset tehdään useiksi vuosiksi tai jopa vuosikymmeniksi.
Logistiset tekijät, kuten saavutettavuus ja logistiikan palvelutaso, ovat yksi olennainen alueelliseen kilpailukykyyn vaikuttava tekijä. Se, miten hyvin alue on saavutettavissa paitsi lähialueen markkinoiden myös kansainvälisten yhteyksien näkökulmasta, vaikuttaa siihen, kuinka houkuttelevana alue nähdään yritystoiminnan kannalta. Hyvät yhteydet mahdollistavat kustannustehokkaat kuljetukset ja parantavat osaltaan yritystoiminnan kannattavuutta.
Potentiaalia tulevaisuuden kohtaamispaikkana
Viimeaikaisessa uutisoinnissa esillä on ollut ulkomaisten yritysten kaikkoaminen Suomesta. Syyksi tähän on esitetty huonoa imagoa ja markkinoinnin puutetta. Muihin Pohjoismaihin nähden Suomella on kuitenkin potentiaalia tulevaisuuden kohtaamispaikkana esimerkiksi EU:n ja Venäjän välisten kuljetusten lisääntyessä.
Alueellinen imagotyö tärkeää
Euroopan markkinakeskittymät sijaitsevat kohtalaisen etäällä, mutta keskeistä onkin olla helposti saavutettavissa. Viennistä riippuvaisena maana Suomessa tulisi entistä enemmän pyrkiä vaikuttamaan hyvään saavutettavuuteen, logistiikka-alan kansainväliseen kilpailukykyyn sekä tasoltaan erinomaisiin logistiikkapalveluihin. Se yksin ei kuitenkaan riitä, että me Suomessa tiedämme voivamme tarjota yrityksille menestymisen edellytyksiä, tärkeää on tehdä alueellista imagotyötä imagon parantamiseksi ja vahvistaa Suomen tunnettuutta myös kansainvälisesti. Väestöltään pienestä ja suurilta markkinoilta syrjäisestä maasta tulee helposti periferiaa. Tällainen kehityksen suunta ei ole väistämätön, mutta suunnan kääntäminen vaatii tehokasta markkinointia sekä omien vahvuuksien löytämistä ja edelleen vahvistamista.
Osana Euroopan aluekehitysrahaston osittain rahoittamaa ELLO-hanketta selvitettiin Etelä-Suomeen viime vuosien aikana perustettujen yritysten sijoittumiseen vaikuttaneita tekijöitä teollisuuden ja tukkukaupan sekä logistiikan alalla. Tutkimuksessa painotettiin erityisesti logistiikkaan liittyvien tekijöiden roolia yrityksen toiminnassa ja sijaintipaikan valinnassa.
Etenkin niissä yrityksissä, joissa aloiteltiin uutta toimintaa, korostui potentiaalisen sijaintikunnan aktiivisuus ja halukkuus uusien yritysten houkuttelemiseksi, vaikka sen osuus yleisellä tasolla sijoittumiseen vaikuttavana tekijänä ei merkittävimpien tekijöiden joukossa olekaan.
Logistisesti houkuttelevalla alueella on hyvät mahdollisuudet saada uusia yritysinvestointeja, olettaen että myös muut alueen tarjoamat sijaintitekijät kohtaavat yrityksen keskeiset tarpeet. Hyvien kansallisten ja kansainvälisten yhteyksien kehittäminen ja ylläpitäminen on erittäin tärkeää vientivetoisen yritystoiminnan säilyttämiseksi ja taloudellisen hyvinvoinnin turvaamiseksi. Tärkeää on myös alueellinen imagotyö ja markkinointi, jotta viesti kilpailukykyisestä alueesta saadaan välitettyä potentiaalisille uusille investoijille.
Kirjoittajat, tutkija Elisa Holma ja erikoistutkija Sakari Kajander, työskentelevät Turun yliopiston merenkulkualan koulutus- ja tutkimuskeskuksessa.