logo_white
Yrittäjien aluejärjestösivustot:

Rahoitus

Vain ani harvoin yrityksen ostaja maksaa koko kauppasumman omista rahoistaan. Lähes jokaisessa tapauksessa mukana kauppaa rahoittamassa ovat pankki ja Finnvera.

Yhä useammin myös myyjä antaa maksuaikaa osalle kauppasummasta, jolloin myyjä voi saada paremman hinnan yrityksestään ja ostajan on puolestaan helpompi luottaa yritykseen, saada lainaa ja hoitaa lyhennykset. Vastaavaan tulokseen päästään toteuttamalla kauppa vaiheittain: myydään ensin osa ja loput myöhemmin.

Yleensä lainojen takaisinmaksuajat ovat alle viisi vuotta. Yrityksen tuloksella on kyettävä maksamaan laina korkoineen kokonaan takaisin rahoittajalle tässä ajassa. Pankeilla ja rahoituslaitoksilla on yrityskauppaa varten räätälöityjä rahoituspaketteja, jotka voivat sisältää tavanomaisen lainan lisäksi esimerkiksi hankinta- tai leasing-rahoitusmuotoja.

Finnveralta voi hakea Yrittäjälainaa mm. yrityksen perustamiseen, sukupolvenvaihdokseen ja yrityskauppoihin. Finnvera voi myös taata palvelualojen yritysten lainoja ja on oikea osoite erityisesti silloin, kun haettavan lainan vakuudet on vaikea järjestää. Finnveran lainojen takaisinmaksuun on mahdollisuus saada myös joitakin vapaavuosia.

Toisinaan mukaan lähtee sijoittajakin. Suomen itsenäisyyden juhlarahaston eli Sitran ohjelmaan kuuluu myös pääomasijoittaminen. Muita pääomasijoittajia voi löytyä sijoittajien yhdistyksistä tai pankkien kautta. Pääomasijoittaja tuo omaa rahaa yrityskauppaan, helpottaa näin lainarahan saantia ja on tavallaan yksi ostaja muiden joukossa. Heistä on erityisesti hyötyä silloin, kun yrityskauppa ei tahdo onnistua, koska vakuuksia ei muuten löydy riittävästi.
 
Rahoituksen saanti yleensä keskeytyy siihen, että riittäviä vakuuksia ei onnistuta järjestämään. Tällöin pyydetty kauppahintakin voi olla liian suuri. Mitä korkeampi yrityksen hinta on suhteessa sen tuottokykyyn ja varallisuuteen, sen moninaisempia rahoitusratkaisuja tarvitaan. Myyjän onkin helppo tarkistaa ajattelemansa hinnan realistisuus kyselemällä rahoittajien halukkuutta rahoittaa ajatellun hintainen kauppa. Jos tätä ei tee myyjä, sen tekee aikanaan ostaja.
 
Kun kauppa toteutetaan ns. liiketoimintakauppana, rahoitus järjestyy yleensä helpommin kuin jos se toteutettaisiin vaikkapa osakekauppana. Myytävät koneet ja laitteet kelpaavat lainan vakuuksiksi vain liiketoimintakaupassa. Osakekaupassa näin ei ole, koska laki kieltää sen.

Rahoituksen järjestyminen voi olla vaikeaa, jos ostettavassa yrityksessä on vähän tai vaikeasti realisoitavaa varallisuutta ja hinnassa on suuri liikearvon osuus. Näissä tapauksissa on syytä kääntyä jo alkumetreillä rahoittajien puoleen, jotta mahdollisista rahoitusratkaisuista ei ole liian ruusuisia kuvitelmia. Kauppa, johon ei saada rahoitusta, jää haaveksi.

Päivitetty 4.2.2010

 

Suomen Yrittäjät, Mannerheimintie 76 A, PL 999, 00101 HELSINKI, puhelin 09 229 221, faksi 09 229 229 80, toimisto@yrittajat.fi

yritysporssi-suurtaulu1