logo_white
Yrittäjien aluejärjestösivustot:
8.2.2012

Kuntauudistuksesta

Juuri julkistetussa kunta- ja palvelurakenneselvityksessä ehdotetaan, että Vantaasta tulisi osa Helsingin, Espoon, Vantaan, Kauniaisten ja Sipoon muodostamaa uutta kuntaa.

Vantaan valtuusto päätti vuosi sitten, että Vantaa ei käynnistä kuntajakolain mukaista menettelyä Helsingin ja Vantaan kaupunkien yhdistämiseksi. Päätös perustui niihin tuloksiin, jotka saatiin Helsingin kanssa tehdystä laajasta selvityksestä, jossa arvioitiin monesta eri näkökulmasta mahdollisen yhdistymisen etuja ja haittoja.

Vantaan valtuusto on kirjannut kaupungin sitoviin tavoitteisiin, että kuntarakenneuudistukseen ja metropoliratkaisuunvaikutetaan Vantaan valtuuston päättämien linjausten mukaisesti.

Tulemme arvioimaan vasta julkistetun kunta- ja palvelurakenneselvityksen Vantaata koskevaa osuutta hyvin huolellisesti. On tärkeää muistaa, että Helsinki-Vantaa -selvityksen tekemiseen kului aikaa noin vuosi. Nyt annettua kuntarakenteen muutosesitystä ei voida tarkastella vastaavalla arviointitarkkuudella ja laajuudella. Helsinki-Vantaa selvityksestä laajoine näkökulmineen ja tutkittuine tuloksineen onkin hyötyä, kun Vantaalla nyt käynnistetään rakennetyöryhmän selvityksen ja sen Vantaata koskevan esityksen arviointityö.

Vantaan lausunto valtiovarainministeriölle kunnallishallinnon rakennetyöryhmän selvityksestä viedään päätöksentekoon huhtikuussa.

Haluan korostaa, että Vantaa on merkittävä seudullinen työssäkäynti- ja asiointikeskus erityisesti naapurikunnilleen. Työpaikkojen määrä kasvaa Vantaalla edelleen ja kasvu on seudun suurinta.

Vantaa tulee tarkastelemaan esitystä lausunnossaan monesta eri näkökulmasta, osin myös koko Helsingin seudun asumisen ja yhdyskuntarakenteen kehityksen kannalta. Ensisilmäyksellä vaikuttaa kuitenkin siltä, että esitys ei ota huomioon niitä maankäytön, asumisen ja liikenteen ongelmia, jotka koskevat koko laajaa Helsingin seutua.

Vantaa korostaa myös, että on syytä käynnistää hallitusohjelman linjauksien mukaisesti selvitystyö metropolialuetta koskevalle erilliselle laille.

Vantaan kaupunginjohtaja
Kari Nenonen

Lisätietoja: kaupunginjohtaja Kari Nenonen, p. 09 839 22 101
 

Suomen Yrittäjät kuntauudistuksesta: Menestyvät yritykset takaavat kunnan elinvoiman

Kunnallishallinnon rakenneryhmä luovutti Elinvoimainen kunta- ja palvelurakenne -selvityksen hallinto- ja kuntaministeri Henna Virkkuselle 8.2.2012.

Suomen Yrittäjien varatoimitusjohtaja Anssi Kujala korostaa kuntien elinvoimaisuuden perustuvan pk-yritysten toimintaan. Yritykset luovat työpaikat ja toiminnallaan pääosan verotuloista. Lisäksi yritykset esimerkiksi tekevät useat perusinfraan liittyvät urakat ja tuottavat monipuolisia palveluita kuntalaisille. Jokainen kunta tarvitsee menestyviä yrityksiä.

– Nyt kun tästä virkamiestyöryhmän esityksestä alkaa laaja kuulemiskierros, on siinä yhteydessä hyvä mahdollisuus pohtia ja kirkastaa yritystoiminnan tuomat hyödyt kunnalle.

– Yrittämisen toimintaedellytysten varmistamisen tulisi olla palveluiden turvaamisen lisäksi avainroolissa kaikessa päätöksenteossa. Kuntauudistuksen yhteydessä on perusteltua odottaa, että kuntien toiminta pk-yritysten suuntaan aktivoituu, Kujala toteaa.

Juuri julkaistu Suomen Yrittäjien elinkeinopoliittinen mittaristo -kysely on kunnille hyvä väline tehostaa omia elinkeinopolitiikan toimiaan. Kyselyn tuloksiin voi tutustua täällä: http://www.yrittajat.fi/fi-FI/suomenyrittajat/tutkimustoiminta/elinkeinopolitiikan-mittaristo_2012/

Yrittäjäjärjestö mukana alueellisissa tilaisuuksissa

Valtiovarainministeriö järjestää kuntarakenne-ehdotuksesta 18 maakunnittaista alueellista tilaisuutta. Suomen Yrittäjien aluejärjestöt ovat mukana näissä tilaisuuksissa.

– Kuntauudistuksen yhteydessä yrittäjäjärjestö aikoo kertoa omat näkemyksensä kuntien kehittämisestä niin näissä aluetilaisuuksissa kuin paikallisestikin jokaisessa kunnassa toimivien paikallisyhdistyksiemme kautta, Kujala toteaa.

Kujalan mukaan keskustelussa esillä ovat väistämättä elinkeinopolitiikan sisältö, se miten kunnat itse rakentavat yrittäjämyönteistä ilmapiiriä ja miten kunta on hoitanut elinkeinopolitiikkaa ohjaavat instrumentit kuntoon.

Suomen Yrittäjät korostaa, että kuntauudistuksen etenemisestä riippumatta on selvää, että jokaisen kunnan tulee panostaa omien verotulojensa kasvattamiseen sekä kunnan vastuulla olevan palvelutuotannon tehostamiseen, mikä monissa tapauksissa tarkoittaa ulkoistamista. Ilman näissä tavoitteissa onnistumista kunta ei voi menestyä eikä ole elinvoimainen.

Lisätiedot:

Suomen Yrittäjien varatoimitusjohtaja Anssi Kujala, 0400 567 925, anssi.kujala@yrittajat.fi

Pääkaupunkiseudun Yrittäjät, Innopoli 1, Tekniikantie 12, 02150 Espoo, puhelin 010 422 1400