Päijät-Hämeeseen on suunnitteilla nuorten työllistymistä edistävä laaja kesätyökampanja keväälle 2012.
Viime keväänä yrittäjäjärjestö toteutti kesätyökampanjan ”Työllistä tulevaisuutta”, jolla haluttiin rohkaista alueen pk-yrityksiä tarjoamaan nuorelle kesätyötä ja samalla mahdollisuuden oppia työn ja ansaitsemisen yhteyden. Kampanjasta saatuihin hyviin kokemuksiin perustuen nuorten kesätyöllistymistä halutaan ensi vuonna helpottaa laajemmalla kampanjalla, johon on kutsuttu mukaan myös kunnat ja muita alueen elinkeinoelämän toimijoita.
Vuoden 2012 kampanjaa toteuttaa Päijät-Hämeen Yrittäjät, Päijät-Hämeen TE-toimisto, Päijät-Hämeen liitto, Lahden kaupunki, Hämeen kauppakamari, Lahden alueen uusyrityskeskus ja Lahden alueen kehittämisyhtiö Oy – LAKES.
Kampanjan päätavoitteena on kannustaa yrityksiä tarjoamaan erilaisia työtehtäviä kesätöinä mahdollisimman monelle nuorelle. Myös lyhytkestoisia tehtäviä etsitään. Nuoria kampanja kannustaa hakemaan työtä kuntien
kesätyöpaikkojen lisäksi suoraan yrityksistä.
Kuntien kesätyöseteleillä halutaan helpottaa yritysten mahdollisuuksia palkkaukseen. Osassa Päijät-Hämeen kuntia kesätyösetelit ovat olleet käytössä ja useana kesänä. Kampanjan tavoitteena on saada kaikilta alueen kunnilta sitoumus kesätyöseteliin kunnan omien kesätyöpaikkojen lisäksi. Lahden kaupungin työllisyystoimikunta on jo käsitellyt kesätyösetelin käyttöönottoa Päijät-Hämeen Yrittäjien aloitteesta. Vastaavat aloitteet lähetetään myös Heinolan kaupungille, Nastolaan ja Asikkalaan. Muissa kunnissa setelikäytäntöä on jo sovellettu.
Kampanja ajoittuu ensi talveen kestäen koko kevään ajan.
Lisätietoja kampanjasta antavat:
Toimitusjohtaja Outi Hongisto, Päijät-Hämeen Yrittäjät, p. 050 597 8802
Johtaja Vesa Jouppila, Päijät-Hämeen TE-toimisto, p. 050 312 8909
Työllisyysasioiden päällikkö Sami Kuikka, Lahden kaupunki, p. 050 398 5411