logo_white
Yrittäjien aluejärjestösivustot:
21.5.2011

Valtakunnallinen Nuori yrittäjä -palkinto Perustava Oy:lle Orimattilaan

Vuoden 2011 Valtakunnallisen Nuori yrittäjä -kilpailun voittajat on valittu. Tänä vuonna palkinnon saavat orimattilalaiset Jussi Nenonen, Markku Nenonen, Lauri Paaso-Rantala ja Tuomo Paaso-Rantala (Perustava Oy) sekä Katarina Helander (Taapero-päiväkodit Oy) Kirkkonummelta ja Hannu Hämeenniemi (Pomarak Oy) Posiolta.



Suomen Yrittäjien ja Yksityisyrittäjäin Säätiön vuosittainen Nuori Yrittäjä -palkinto jaetaan tänä vuonna lauantaina 21.5.2011 Nuori Yrittäjä Olet Tähti! -tapahtumassa Jyväskylässä. Voittajat saavat maineen lisäksi Yksityisyrittäjän Säätiön rahapalkinnot: Katarina Helander ja Hannu Hämeenniemi kummatkin 16.000 euroa ja Perustava Oy:n neljä osakasta kukin 4000 euroa.

Perustavan vahva valusokkeli - paikalla valettu betoniperustus

Vuodesta 2007 toiminut orimattilalaisen Perustava Oy:n tuotteena on paikalla valettavien betoniperustusten toimittaminen pääasiassa pientalojen rakennuskohteisiin. Yritys on hyvä esimerkki innovatiivisuuden ja kovan työnteon merkityksestä yritystoiminnassa ja se on osoittanut, että yrittämisen innolla on mahdollista menestyä nopeallakin aikataululla.
Perustavan menestys on syntynyt neljän nuoren miehen halusta tehdä asioita totutusta poikkeavalla tavalla. Kaksi veljesparia Jussi ja Markku Nenonen sekä Lauri ja Tuomo Paaso-Rantala perustivat yhdessä yrityksen, joka on soveltanut ja tuotteistanut rakennusalalla perinteisiä työ- ja toimintatapoja uudella tavalla. Perustava on kehittänyt tuoteideaansa vastaamaan asiakkaiden tarpeita.
Omistajiensa lisäksi yritys työllistää 22 henkeä ja sen liikevaihto on yli 3 milj. euroa.


Taapero-päiväkodit Oy tarjoaa päivähoitopalveluja viidessä toimipisteessä

Katarina Helanderin yritys on Taapero-päiväkodit Oy, yksityisiä päivähoitopalveluita tuottava yritys, joka tarjoaa laajennettuja lasten päivähoitopalveluja viidessä toimipisteessä Kirkkonummella. Palvelevan päivähoidon lisäksi Taapero-päiväkodit tarjoaa lisäpalveluna iltahoitoa hoidossa oleville lapsille, koululaisten kesähoitoa liikuntapäiväkodissa ja on suunnittelemassa koulutustoimintaa alan yrityksille ja ammattilaisille.

Helanderin vuonna 2004 perustama yritys on erinomainen näyte siitä, että yksityisyritys voi samanaikaisesti toimia sekä kilpailukykyisesti että tuoda useita laadullisia parannuksia kunnan järjestelyvastuulla oleviin päivähoitopalveluihin. Taapero-päiväkodit Oy on onnistunut ratkaisemaan tyypilliset päivähoidon järjestämisen kipukohdat: hoitajien määrä on riittävä lapsien määrään nähden ja motivoitunut ammattitaitoinen henkilökunta on työhönsä sitoutunutta.  Yrityksen palveluksessa on keskimäärin 24 työntekijää ja sen liikevaihto on kuluvana vuonna noin 1 milj. euroa.


Pomarak Oy purkaa käytöstä poistettuja puhelinjoja

Posiolaisen Hannu Hämeenniemen maanrakennus- ja purkutyöyrityksen Pomarak Oy:n erikoinen toimiala on käytöstä poistettujen puhelinlinjojen purkaminen. Hämeenniemi on toiminut yrityksen jatkajana vuodesta 2002 lähtien. Yritys työllistää 20 työntekijää ja sen liikevaihto on 2,4 milj. euroa.

Yritys on Suomen suurin linjojen purkutyössä ja sen menestyksen salaisuus on Hämeenniemen innovatiivisuus alan toimintojen ja työvälineiden kehittäjänä. Koska tehdasvalmisteista kalustoa ei ole tarjolla, on yritys suunnitellut ja kehittänyt purkutöihin soveltuvan kaluston itse. Menestyksen takana on osaava henkilökunta ja merkillepantavaa on nuoren yrittäjän lähteminen erityistyöhön ilman ammattikoulutusta ja aiempaa työkokemusta.


Alueellinen ja valtakunnallinen kilpailu

Kaksivaiheinen Nuori Yrittäjä -kilpailu järjestettiin 14. kerran. Valtakunnallisen kilpailun ehdokkaat karsiutuivat alueellisten kilpailujen kautta.

Suomen Yrittäjien ja Yksityisyrittäjäin Säätiön järjestämässä kilpailussa nuorena yrittäjänä pidetään palkinnon jakovuonna enintään 35 vuotta täyttänyttä yrittäjää. Hänen perustamansa yrityksen on tullut toimia vähintään kolme vuotta jakovuoteen 2011 mennessä ja sen tulee työllistää omistajansa lisäksi vähintään yhden henkilön. Yrityksellä on jatkuvan menestymisen edellytykset ja talous kunnossa.

Yrityksen nuoren jatkajan on tullut johtaa yritystä vähintään kolme vuotta omistajan- tai sukupolvenvaihdoksen jälkeen siten, että hänen oman panoksensa yrityksen liiketoiminnan tuotteiden tai palvelujen uudistamisessa on oltava merkittävä.  

 

Kuva: Mirja Hämäläinen

>> Lue aikaisempi tiedote Perustava Oy:n valinnasta alueelliseksi nuoreksi yrittäjäksi

 

Päijät-Hämeen Yrittäjät, Rautatienkatu 20 B, 15110 Lahti, puhelin 010 322 4300, faksi (03) 782 1718, toimisto@phyrittajat.fi