
Yrittäjällä on lupa odottaa hallitukselta hyvää. Raamisopimusta solmittaessa sovittiin, että joko tuotekehitysvähennys tai kasvuyrittäjyyskannustin on tarkoitus ottaa käyttöön ensi vuoden alussa.
– Toivon, että molemmat voisivat toteutua, elinkeinoministeri Jyri Häkämies (kok) yllättää Yrittäjäsanomien haastattelussa.
Suomen Yrittäjät julkisti joulukuun lopussa esityksen kasvukannustimeksi pk-yrityksiin kohdistuville pääomasijoituksille. Kannustin toteutettaisiin keventämällä luovutusvoittoverotusta.
Häkämiehen mukaan esitys on mukana hallituksen pohdinnoissa.
– Veroasiat ovat toki valtiovarainministeriön valmistelussa valtiovarainministeri Jutta Urpilaisen johdolla, mutta Yrittäjien tekemä esitys on tuolla pöydällä, hän viittaa ministeriön käytävältä työhuoneensa ovelle.
Vaikeassa taloustilanteessa työpaikat ovat Suomelle elintärkeitä, ja pk-yrityksiin niitä syntyy. Vuosina 2001–2010 pk-yritysten työpaikkalisäys oli yli 77 000 uutta työpaikkaa, kun samaan aikaan suuryritysten työpaikat menivät miinukselle.
Yrittäjäsanomat