Mikä kilpailu?
Nuori yrittäjä -kilpailussa nuorena yrittäjänä pidetään palkinnon jakovuonna enintään 35 vuotta täyttänyttä yrittäjää. Hänen perustamansa yrityksen on tullut toimia vähintään kolme vuotta jakovuoteen 2011 mennessä, ja sen tulee työllistää omistajansa lisäksi vähintään yksi henkilö. Yrityksellä on jatkuvan menestymisen edellytykset ja talous kunnossa.
Ehdokkaana voi olla myös yrityksen nuori jatkaja, joka on omistajan- tai sukupolvenvaihdoksen jälkeen johtanut yritystään menestyksellisesti vähintään kolme vuotta. Tänä aikana hänen oma panoksensa yrityksen liiketoiminnan, tuotteiden tai palvelujen uudistamisessa on ollut merkittävä.
Kilpailun järjestävät Suomen Yrittäjät ja Yksityisyrittäjäin Säätiö.
Ehdotuksia palkittavista voivat tehdä Suomen Yrittäjien jäsenjärjestöt (yrittäjä itse tai hänen lähipiirinsä ei voi tehdä ehdotusta).
Hakijoiden löytämiseksi jäsenjärjestöjen toivotaan tekevän yhteistyötä uusyrityskeskusten, ELY-keskusten, muiden viranomaistahojen, rahoitus- tai vakuutuslaitosten sekä muiden yrittäjille tärkeiden sidosryhmien kanssa.
Miten kilpailuun haetaan?
Kilpailuun ehdotettavasta yrittäjästä täytetään hakulomake, jossa on ehdottajan allekirjoitus ja ehdotettavan yrittäjän allekirjoitus suostumuksen osoituksena asettumisesta ehdolle kilpailuun. Hakulomaketta voi täydentää yrityksen toimintaa esittelevällä aineistolla.
Kilpailu on kaksivaiheinen. Ensin järjestetään alueelliset kilpailut, joiden voittajia esitetään valtakunnalliseen kilpailuun. Suomen Yrittäjien toimialajärjestöt voivat esittää ehdokkaitaan suoraan valtakunnalliseen kilpailuun.
1) Alueellinen kilpailu
Paikallisyhdistys toimittaa ehdotuksensa hakemuslomakkeella 21.1.2011 mennessä omaan aluejärjestöönsä, ja aluejärjestö valitsee paikallisyhdistysten ehdotusten joukosta alueellisesti palkittavan.
2) Valtakunnallinen kilpailu
a) Aluejärjestö ilmoittaa ehdokkaansa valtakunnalliseen kilpailuun 4.2.2011 mennessä lähettämällä ehdokkaasta täytetyn hakemuslomakkeen, jonka lisäksi aluejärjestön tulee perustella, miksi ehdokas tulisi palkita Valtakunnallisessa kilpailussa.
b) Toimialajärjestö tekee ehdotuksensa suoraan valtakunnalliseen kilpailuun täyttämällä ehdokkaastaan hakemuslomakkeen ja palauttamalla sen 4.2.2011 mennessä. Lisäksi toimialajärjestön tulee perustella, miksi ehdokas tulisi palkita Valtakunnallisessa kilpailussa.
Hakemus liitteineen toimitetaan:
Yksityisyrittäjäin Säätiö, asiamies Pirjo Lehto
Laitatuulenkaari 48, 00850 Helsinki
p. (09) 698 7883, pirjo.lehto@yksityisyrittajainsaatio.fi
www.yksityisyrittajainsaatio.fi
Kopio hakemuksesta (ilman liitteitä) toimitetaan:
Suomen Yrittäjät, tiedotuspäällikkö Raija-Liisa Konkola
PL 999, 00101 Helsinki
p. (09) 2292 2952, raijaliisa.konkola@yrittajat.fi
www.yrittajat.fi
Valtakunnallisen kilpailun raadin muodostavat Suomen Yrittäjien ja Yksityisyrittäjäin Säätiön edustajat.
Palkinnot ja niiden julkistaminen
Alueelliset ja valtakunnalliset voittajat palkitaan Yksityisyrittäjäin Säätiön rahapalkinnolla. Tämän lisäksi he saavat kunniakirjan.
Aluekilpailujen voittajastipendeihin Yksityisyrittäjäin Säätiö on varannut 1500 euroa/aluejärjestö ja valtakunnallisen kilpailun palkintoihin enintään 50 000 euroa, joka jaetaan yhden tai useamman voittajan kesken.
Aluejärjestö julkistaa alueellisen voittajan ja luovuttaa hänelle Yksityisyrittäjäin Säätiön lahjoittaman palkintostipendin ja kunniakirjan esimerkiksi kevätkokouksessaan, muun järjestötapahtuman yhteydessä tai erillisessä julkistamistilaisuudessa.
Valtakunnallisessa kilpailussa palkittavat julkistetaan ja palkitaan Nuorten Yrittäjien valtakunnallisessa tapahtumassa 21.5.2011 Jyväskylässä.
Lisätietoja:
Yksityisyrittäjäin Säätiö
asiamies Pirjo Lehto, p. (09) 698 7883
pirjo.lehto@yksityisyrittajainsaatio.fi, www.yksityisyrittajainsaatio.fi
Suomen Yrittäjät
tiedotuspäällikkö Raija-Liisa Konkola, p. (09) 2292 2952
raijaliisa.konkola@yrittajat.fi, www.yrittajat.fi
>> Hakulomake
>> Aikaisempien vuosien palkitut