logo_white
Yrittäjien aluejärjestösivustot:
16.8.2010

Pirkanmaan vuoden 2010 nuori maaseutuyrittäjä -kilpailu

Kilpailun tavoitteena on tunnistaa ja palkita alle 40-vuotiaita menestyviä maaseutuyrittäjiä, jotka omalla aktiivisella toiminnallaan ovat luoneet uskoa maaseudun yrittäjyyteen ja maaseudun elinvoimaisena säilymiseen.

Suomalaisen maaseutuyrittäjyyden lisäksi palkinto-ohjelma tuo julkisuuteen uusia ja menestyviä liikeideoita sekä toimintamalleja. Haluamme kannustaa nuoria yrittäjyyteen ja nostaa maaseudun esimerkilliset menestyjät kansallisiksi esikuviksi.

Kilpailuaika on 15.4.-31.8., eli vielä ehtii miettiä sopivia ehdokkaita.
Voittaja toimii aktiivisesti tilansa tai yrityksensä
kehittämiseksi, huomioi ja
kehittää toimintaansa ja tuotteidensa laatua
määrätietoisesti ja jatkuvasti,
soveltaa toiminnassaan innovatiivisia
ratkaisuja, toimii ympäristönsä hyväksi,
osallistuu myös ympäröivän
yhteiskunnan kehittämiseen sekä edustaa omaa
ammattikuntaansa
esimerkillisesti. Vuoden 2010 kilpailussa erityisteemana
on kasvu ja koulutus. Kansallisesti palkitaan Vuoden Nuori Maaseutuyrittäjä sekä
ansiokkaimmin tietotekniikkaa hyödyntänyt yrittäjä.

Hakemuksia tehdessä kannattaa huomioida molemmat sarjat.

Hakemuslomakkeen ja lisätiedot löydät täältä.

Pirkanmaan Yrittäjät: Laukontori, Kehräsaari B, 2.krs. Vaihde (03) 251 6500, faksi (03) 251 6516, toimisto@pirkanmaanyrittajat.fi
elisa
etera
fennia
finnvera
fonecta
nordea
radio957
svea
sähkö
tapiola
toyota