Ylöjärven Yrittäjät on Pirkanmaan Yrittäjät -aluejärjestön paikallisyhdistys. Yhdistyksen jäsenmäärä ylittää jo kuudensadan viidenkymmenen ja vauhti tuntuu kiihtyvän jäsenmäärän kasvussa edelleen. Ylöjärven yrittäjät onkin kokonsa puolesta paikkakuntansa merkittävä vaikuttaja Ylöjärven elinkeinoelämässä.
Ylöjärven yrittäjät pyrkii tapahtumien ja tilaisuuksien kautta saattamaan alueen yrittäjät yhteen. Tapahtumien ja tilaisuuksien kautta sekä muita kanavia käyttäen hallitus kuuntelee jäseniään ja tekee toiveiden mukaisia aloitteita kuntaan ja muihin instituutioihin. Tavoitteena on yrittäjien elinkeinotoiminnan kehittäminen. Perustimme uuden yhdistyksen Ylöjärven Taitosakki ry, jonka toimintaa tulemme valvomaan ja tukemaan.
Ylöjärven Yrittäjien toiminta on vilkasta. Järjestämme monia eri tapahtumia aina tieto- ja ajankohtaistilaisuuksista lähtien unohtamatta vapaa-aikaa ja virkistystä. Entistä enemmän pyrimme saamaan aikaan tapahtumia ja retkiä, joihin yrittäjät voisivat perheineen osallistua. Yhdessä Ylöjärven seurakunnan kanssa järjestämme keväällä kerran kuukaudessa aamupuurotilaisuuksia ja syksyisin Yrittäjien kirkkopyhän. Julkaisemme tiedotteita ja kerran vuodessa ilmestyvää Ruljanssi-lehteä. Perinteikäs kuutamoristeily on hyvin suosittu ja palkitsemme vuosittain Ylöjärven yrittäjiä onnistuneesta toiminnastaan. Parasta antia kuitenkin tarjoaa yhdistyksemme tapahtumien kautta muodostuva verkostoituminen toisien yrittäjien kanssa. Nauti muiden yrittäjien seurasta ja liity mukaan joukkoon, jos et sitä vielä ole tehnyt.
Yhdistyksen tarjoamat edut
Voimassaolevan Ylöjärven Yrittäjien jäsenkortin esittämällä saat seuraavia etuja:
- KATIN KUKKA JA HAUTAUSPALVELU: alennus 10% normaalihintaisista tuotteista (ei kukkavälitys- tai hautauspalveluista).
- LUONTAISTUOTE MISTELI: alennus 10% normaalihintaisista tuotteista (ei hoitopalveluista eikä elintarviketuotteista).
- NÄKÖLINKKI: alennus 20% normaalihintaisista tuotteista (ei palveluista, silmälääkäri tai optikko).
- YLISEN KAUPPAPUUTARHA: Taimitarhan myymälä: alennus 10% normaalihintaisista tuotteista
- YLISEN KAUPPAPUUTARHA: Kaurasmäen myymälä, alennus 10% normaalihintaisista tuotteista (ei kukkavälityspalvelusta).
- YLÖJÄRVEN KUKKA JA HAUTAUSTOIMISTO: alennus 10% normaalihintaisista tuotteista (ei kukkavälitys- ja hautauspalveluista eikä pitopalveluista).
- YLÖJÄRVEN YKKÖS-KULTA: alennus 10-20% normaalihintaisista tuotteista (ei kellonkorjaus- ja kultatöistä).
Liittyminen
Liity yhdistyksen jäseneksi käyttämällä Suomen Yrittäjien yhteistä liittymislomaketta:
Liity Suomen Yrittäjien jäseneksi