logo_white
Yrittäjien aluejärjestösivustot:

Back in business

23.9.2011 10:04:59

Voi että teki hyvää lukea Hesarista ison Nokia-johtajan lausunto, kuinka "Oulussa on maailmanluokan osaamista nimenomaan radiotekniikassa".

Yksittäistä lehtikehua tärkeämpää on tietenkin viesti, joka sen myötä lähti maailmalle. Ericssonin päätös satsata oululaiseen osaamiseen oli vahva osoitus siitä, ettei täkäläinen "haitekin" osaaminen ole haihtunut kuin tuhka tuuleen. Moni ehti jo uskoa niin. Turhaan luulivat, täällä on kahdeksisensataa ict-alan firmaa, joten pohjaa löytyy. Toivotaan, että joku nousee vielä jätiksi.

Oulu on siis back in business. Paikka, jolla on tulevaisuutta. Paikka, joka ei ole liikenteellisesti motissa. Paikka, jossa on jo suuruuden ekonomiaa. Lyhyesti sanottuna Ouluun kannattaa Ericssonin tuoreen todistuksen mukaan sijoittaa.
 
Vielä vahvemmassa nosteessa Oulu oli vuosikymmen sitten. Viime vuodet eivät ole olleet yhtä menestyksekkäitä, osin omien päätösten tai oikeammin päättämättömyyden seurauksena. Nyt tarjotaan uutta mahdollisuutta useammallakin tavalla ja myös ulkoapäin. Ydinvoimalan rakentaminen esimerkiksi sataa joka tapauksessa Oulun laariin. Kuinka suuri sato saadaan talteen, riippuu jo omista päätöksistä.
 
Uutta mahdollisuutta ei ole vara tyriä ja moni nuoli näyttääkin nyt oikeaan suuntaan. Kallioparkki tulee ja keskusta kehittyy. Kaikki voi kuitenkin vielä kaatua. Helpoiten se käy, jos kaiken uuden vastustaminen saa vallan. Kapuloiden heittely rattaisiin tuo kyllä sympatiaa omilta kannattajilta, mutta vastuullista se ei ole.
 
Oulun edelliselle nousulle löytyi jälkeenpäin monta isää. Mitä sitten. On aivan sama kuka, ketkä tai mikä saa kunnian. Pääsia, että ensin syntyy tekoja, jotka myöhemmin halutaan omia siellä ja täällä.
 
Kun kiekkokaupungissa ollaan, niin kaukalosta kannattaa hakea hyvä vertauus: nyt on aika taas heittää pitkä vastustajan päätyyn ja mennä sutena perään. Virheitä tulee varmasti ja haasteita riittää, mutta parempi liika innokkuus hyökätä kuin menneisyyden vaaliminen ja kaiken vastustaminen.
 
Kirjoittaja on kaupunkilehti Forum24 päätoimittaja Martti Turunen www.forum24.fi
 
 
  • Plus
  • 4
  • Minus
  • 0

Kommentit

Näytettävät kommentit: 0

Kirjoita vastaus

 *
 *
Varmistus *
Captcha =
Pohjois-Pohjanmaan Yrittäjät, Hallituskatu 21 3krs, 90100 Oulu, p. (010) 322 1980