Osinkoverotuksen täysin verovapaan rajan aleneminen nykyisestä 90 000 eurosta 60 000 euroon kiristäisi joissain tilanteissa osingonsaajan verotusta. Kaikissa tapauksissa muutoksella ei olisi veroja kiristävää vaikutusta. Näin on esimerkiksi silloin, kun verovapaana nostettujen osinkojen määrä on enintään 60 000 euroa. Näissä tilanteissa yhtiön ehdotettu verokannan lasku saattaa jopa tuoda lievennystä osakkaan ja yhtiön yhteenlaskettuun verorasitukseen, jos pitäydytään jatkossakin nostamaan pelkästään verovapaata osinkoa.
Pääomatulojen verokannan ehdotettu nostaminen saattaa askarruttaa henkilöyhtiöiden omistajia. Välttämättä kaikissa tilanteissa osakeyhtiömuoto ei toisi helpotusta tilanteeseen. Asia kannattaa huolellisesti selvittää ennen mahdollisen yhtiömuodon muutoksen tekemistä.Sukupolvenvaihdosta suunnittelevilla alkaa olla jo kiire, mikäli halutaan hyödyntää vielä tänä vuonna olevat veroasteikot. Ensi vuodelle on ehdotettu kiristystä yli 200 000 euron lahjoitusten ja perintöjen verotukseen.
Kirjoittaja on Ernst & Young Oy Oulussa toimiva veroasiantuntija Pirkko Hiltunen.
www.ey.com.fi