logo_white
Yrittäjien aluejärjestösivustot:

Uuden Maankäyttö- ja rakennuslain 10 a luku mahdollistaa yleiskaavan käytön tuulivoiman rakennusluvan perusteena. Ympäristöministeriön asettaman työryhmän tuulivoimarakentamista koskevalta ohjeistukselta on odotettu kannanottoja mm. maakuntakaavoituksen ohjausvaikutuksen (maakuntakaava ohjaa yleiskaavoitusta) suhteesta tuulivoiman rakentamisen mahdollistavan uuden yleiskaavainstrumentin käyttöön, sekä yleiskaavassa edellytettävältä tarkkuudelta voimaloiden sijainnin osalta.

Lainvalmistelussa tuotiin esiin huoli siitä, että Maankäyttö- ja rakennuslain uusi 10 a luku ei tavoitellusti edistäisi tuulivoiman rakentamista, koska kaavajärjestelmämme hierarkia säilyi ennallaan. Näiltä osin on esitetty näkemyksiä, että kaavahierarkian merkitystä ei tulisi liiaksi korostaa, vaan muutettuja säännöksiä tulisi tulkita lainmuutoksen tarkoituksesta, eli tuulivoiman rakentamisen edistämisestä, lähtien.

Työryhmän ehdotus ohjeistukseksi julkistettiin toukokuussa 2011 ja lopullinen ohjeistus ollaan julkaisemassa keväällä 2012. Työryhmän ehdotuksen  mukaan tuulivoimahankkeiden toteutus voisi perustua kuntakaavoitukseen niillä alueilla, joiden voimassaolevassa maakuntakaavassa ei ole osoitettu lainkaan tuulivoima-alueita. Maakuntakaavan ohjaavuuden osalta työryhmä on ehdotuksessaan antanut myös joitain suuntaviivoja niihin tilanteisiin, joissa maakuntakaavaan on otettu aluevarauksia tuulivoimalle.

Uuden yleiskaavainstrumentin osalta olennainen kysymys on yleiskaavassa edellytettävä tarkkuus voimaloiden sijainnin osalta. Näiltä osin työryhmän ehdotuksessa todetaan, että yleiskaavassa osoitetaan sitovasti alue, jolle voimala tulee kokonaisuudessaan sijoittaa. Lähtökohtana tulisi pitää sitä, että jokaiselle voimalalle osoitetaan oma alue. Poikkeuksena tähän on kuitenkin todettu, että useiden voimaloiden osoittaminen yhdelle yhteiselle tuulivoimala-alueelle olisi mahdollista, mikäli ympäristön olosuhteet, yhteen sovitettavat alueidenkäyttötarpeet ja maaomistusolot sen mahdollistaisivat.

Muita uudessa tuulivoimayleiskaavassa esitettäviä asioita ovat työryhmän ehdotuksen mukaan tuulipuiston vaatimat tieyhteydet, sähkönsiirto, sekä mahdolliset sähköasemat. Kaavamääräyksellä tulisi määritellä tuulivoimalan suurin sallittu kokonaiskorkeus. Erillisiä määräyksiä suurimmasta sallitusta yksittäisen tuulivoimalan tehosta tai kaava-alueen tuulivoimaloiden suurimmasta sallitusta yhteenlasketusta kokonaistehosta ei tarvitsisi pääsääntöisesti antaa.  
Yleiskaavainstrumentin voimaantulo ei muuttanut tuulivoiman rakentamisen osalta tarvittavia muita lupamenettelyjä. Pitkäaikaisena toiveena on kuitenkin ollut, että kaavoitusmenettelyn, ympäristövaikutusten arviointimenettelyn ja mahdollisten ympäristönsuojelulain tai vesilain vaatimien lupamenettelyjen päällekkäisyyksiä voitaisiin vähentää. Näiden osalta työryhmä toteaa ehdotuksessaan, että eri lupamenettelyjen edellyttämiä selvityksiä ja aineistoa voidaan hyödyntää muissa tarvittavissa lupamenettelyissä, huomioiden kyseisen lupamenettelyn mahdollisesti edellyttämät tarkennukset ja päivitykset aiemmin hankittuun aineistoon. Pidemmälle menevät lupamenettelykäytäntöjen muutokset edellyttäisivät lakimuutoksia lupamenettelyjä koskeviin lakeihin.
 
Kokonaisuutena tekeillä olevaa ohjeistusta voidaan mielestämme pitää tuulivoiman rakentamisen kannalta edistysaskeleena. Yhdessä uuden yleiskaavainstrumentin kanssa ympäristöministeriön ohjeistus tulee todennäköisesti edistämään uusien tuulivoimaloiden rakentamista ja ohjaamaan osittain vaihtelevaa kaavoituskäytäntöä Suomessa. Ohjeistus jättää kuitenkin edelleen sijaa tulkinnoille, esim. maakuntakaavan ohjaavuuden kriteereiden osalta, joita olisi mielestämme hyvä täsmentää. Toisaalta ohjeistuksen osittainen tulkinnanvaraisuus voi joissain tilanteissa olla hankkeen omistajan ja kehittäjän kannalta myös positiivista, koska se jättää tilaa myös tapauskohtaiselle harkinnalle yksittäistapauksissa. Tulevaisuus tulee näyttämään, miten yhtenäiseksi ohjeistuksen tulkintakäytäntö kuntatasolla tulee muodostumaan, ottaen huomioon myös muut yleiset kaavoitusta koskevat säännökset ja määräykset. Myös tuulivoiman edellyttämien eri lupamenettelyjen osittainen päällekkäisyys jää edelleen voimaan ja lainsäädännön tarkastelu näiltä osin voisi olla seuraava tuulivoiman rakentamisen edistysaskel.

Kirjoittajat ovat

Asianajaja Antti Latola ja Asianajaja Ville Hailikari
Asianajotoimisto Krogerus Oy
 
______________________________________________________________________________
Asianajotoimisto Krogerus Oy
Artikkelin kirjoittajat kuuluvat Asianajotoimisto Krogerus Oy:n energia- ja infrastruktuuri -asiantuntijaryhmään. Asianajaja Ville Hailikari vastaa ryhmän toiminnasta ja asianajaja Antti Latola toimiston Pohjois-Suomen liiketoiminnasta.
Asianajotoimisto Krogerus Oy on yksi viidestä suurimmasta suomalaisesta liikejuridiikan asianajotoimistosta, jonka painopistealueina ovat transaktiot, energia ja ympäristö, kilpailuoikeus ja sääntely, riitojen ratkaisu sekä teknologia. Toimistomme palveluksessa on tällä hetkellä noin 90 juristia.
Energia ja infrastruktuuri -asiantuntijaryhmämme avustaa säännöllisesti asiakkaitamme muun muassa erinäisissä tuulivoimaprojekteihin ja niiden rahoitukseen liittyvissä kysymyksissä ja on aktiivisesti omalta osaltaan edistämässä alan kehitystä Suomessa. Lisätietoja toimistosta www.krogerus.com.
 
  • Plus
  • 1
  • Minus
  • 0

Kommentit

Näytettävät kommentit: 0

Kirjoita vastaus

 *
 *
Varmistus *
Captcha =
Pohjois-Pohjanmaan Yrittäjät, Hallituskatu 21 3krs, 90100 Oulu, p. (010) 322 1980