Rahoitusmaailmassa eletään jälleen poikkeuksellisia aikoja. Äkkiä tulee mieleen verrata tilannetta finanssikriisiin 2008 -2009. Pk-sektorin yrityskauppojen näkökulmasta tilanne nyt vaikuttaa kuitenkin erilaiselta.
Siinä missä syksyllä 2008 näytti siltä, että koko maailma pysähtyy, nyt talouden pyörät silti pyörivät. Myös yrityskaupoista neuvotellaan Pohjois-Pohjanmaallakin varsin vilkkaasti. Rahoitusta tuntuu olevan saatavilla kohtuullisesti ja myyjien hintapyynnöt ovat palanneet viime vuosikymmenen päätähuimaavalta tasolta realistisemmalle tasolle. Tällaisessa ilmapiirissä ostajien ja myyjien helpompi löytää yhteinen näkemys.
Yrityskaupat ovat yleisesti ottaen osoitus talouden vireydestä, mikä puolestaan on hyväksi yhteiskunnalle. Yrityskauppojen myötä liiketoimintoja pyritään järjestämään mahdollisimman tehokkaaseen muotoon. Sen vuoksi sopii toivoa, että yleinen ilmapiiri pysyy yrityskaupoille suotuisana. Kauppoja ei synny, jos ei ole yrittäjiä, jotka uskaltavat yrittää ja kasvattaa liiketoimintaa ja toisaalta näille yrittäjille on tarjolla riittävästi ostettavaa.
Yrityskauppojen toteuttaminen ei meillä Pohjois-Pohjanmaalla ole enää kiinni siitä, että tarvittavaa taloudellista tai oikeudellista osaamista ei olisi tarjolla. Alueelta löytyy runsaasti osaamista erilaisiin tarpeisiin. Kevyimmillään yrityskauppa voi olla sitä, että osapuolet laativat keskenään ensin neuvottelua turvaavan salassapitositoumuksen ja sen jälkeen lopullisen kauppakirjan. Raskaimmissa vaihtoehdoissa menettely pitää sisällään yrityksen arvonmääritykseen ja yritystarkastukseen liittyviä toimenpiteitä, esisopimuksia, rahoitussopimuksia, osakassopimuksia sekä yhtiö- ja vero-oikeudellista neuvontaa ennen lopullisen kaupan toteuttamista.
Juha Ryynänen
Asianajaja, varatuomari
Kauppatieteiden lisensiaatti
Asianajotoimisto Asianajaja Juha Ryynänen Oy