Työntekoa ei ole keksitty uudelleen, mutta työnteon edellytykset ovat muuttuneet ja meillä on nyt mahdollisuus ottaa digitaalisuuden tuomat edut hyödynnettäväksi työssämme.Jälleen moni yritys elää niin sanottua tarkan euron aikaa. Videoneuvotteluiden tuottama lisäarvo näkyy kustannussäästöinä, jotka muodostuvat esimerkiksi vähentyneistä matkapäivistä ja säästyneestä työajasta tehostuneen kommunikoinnin seurauksena. Pohjois-Pohjanmaalta katsottuna pääkaupunkiseudulla oleva asiakas, Intiassa oleva laitevalmistaja ja naapurikaupungin sivukonttori ovat kaikki yhtä lähellä ja saavutettavissa. Kovin paljoa kärjistämättä voisi todeta, että videoneuvottelu kutistaa välimatkat parissa sekunnissa ja kokous on pystyssä!
Etätyö on ollut viime aikoina voimakkaasti esillä eri medioissa, ja vietettiinpä jokin aika sitten kansallista etätyöpäivääkin. Yrittäjien, yrityspäättäjien ja ennen kaikkea työntekijöiden kannalta ajateltuna etätöiden lisääminen on valtava mahdollisuus. Aika- ja kustannussäästöt, tuottavuuden parantuminen, työssä jaksaminen ja joustavuus ovat asioita, joiden kehittämisen kanssa monessa yrityksessä tälläkin hetkellä painitaan.
Tarjolla olevat etäneuvottelupalvelut tarjoavat keinoja ja ratkaisuja niin suurille kuin pienillekin yrityksille. Yrityksillä on entistä helpompi siirtyä kansainvälisille pelikentille, sillä videoneuvotteluyhteys tuo asiakkaan tai neuvottelukumppanin hetkessä maailman toiselta puolelta Pohjois-Pohjanmaalle. Esimerkiksi nettisivuille linkitetyn videopalvelukanavan kautta yritys voi tarjota asiakkaalleen henkilökohtaista palvelua, vaikka tämä sijaitsisi tuhansien kilometrien päässä.
Kun viestintävälineet kumppaneihin ja etätyöntekijöihin on hoidettu kuntoon, on luontevaa siirtyä asiakkaiden ja yrityksen väliseen viestintään. Yrityksen on palveltava asiakasta aina vain monipuolisemmin ja paremmin, sillä mitäpä sitä kieltämään, asiakkaat ovat koko ajan vaativampia ja myös kilpailutilanne vaatii uusia myyntiä tukevia toimenpiteitä.
Voimakkaasti kehittyneet digitaaliset medianäytöt ovat kasvattaneet suosiotaan valtavalla vauhdilla. Monipuolisista medianäytöistä on moneksi: mainostamiseen, tiedottamiseen sekä muihin viestinnällisiin tarpeisiin. Parasta ja erityisesti yrittäjiä kiinnostava seikka on nopeat tulokset, jotka näkyvät kassassa jo samana päivänä. Näyttöjen avulla asiakkaita on mahdollista palvella entistä monipuolisemmin esimerkiksi reaaliaikaisten mainosten kautta. Mieti tilannetta, jossa yritys edelleen turvautuu normaaleihin painettuihin mainoksiin ja sen kilpailija käyttää reaaliaikaista mahdollisuutta voittoisan viestinsä muokkaamiseen kilpailutilanteen vaatimusten mukaan. Kumpi pärjää paremmin?
Videoneuvotteluissa ja medianäytöissä on runsaasti potentiaalia ja mahdollisuuksia. Ota selvää, miten ympäri maailmaa palveluita tuottava yritys voisi tehostaa yrityksesi toimintaa. Elisa Oy:n visuaalisen kommunikaation palveluista vastaavasta Videra Oy:stä saat lisätietoja, jos ylläolevat asiat kiinnostivat Teitä ja yritystänne!
Kirjoittaja on Elisan Alue- ja Yrittäjämyynnistä vastaava johtaja Jorma Pirilä.