logo_white
Yrittäjien aluejärjestösivustot:

5.10.2011 Fennovoima Oy julkisti paikkakunnan, jolle se aikoo rakentaa ydinvoimalan. Maakuntamme pärjäsi ja paikkakunnaksi tuli valittua Pyhäjoki. Hienoa, että sijoituspaikkapäätös saatiin, yksi jännitysmomentti on takana ja työ yritysten hankkeeseen mukaan saamiseksi voi jatkua kohdennetummin ja entistä tiiviimpänä.

Nyt valittu Pyhäjoki ei yksin hyödy koko Suomen historian suurimmasta investoinnista vaan aluetaloudellisesti hankkeen käynnistyminen on yksi merkittävimpiä kasvun moottoreita koko Pohjois-Suomen alueella. Uskon, että elinkeinoelämä haluaa ja pystyy osaltaan vastaamaan myös tähän mahdollisuuteen kunhan vain yritystemme kilpailukyvystä pidetään huolta.

Fennovoima Oy:n asenne suomalaista osaamista kohtaan on ollut ilahduttavan myötämielinen. Mukaan halutaan kattavasti suomalaisia yrityksiä. Haaste kannattaa ottaa vastaan. Tavoitteenamme on mahdollisimman korkea kotimaisuusaste. Haluamme onnistua huomattavasti paremmin kuin Olkiluodossa, jossa yhdeksi syyksi matalalle kotimaisuusasteelle on sanottu olleen yritysten ja alueen liian myöhäinen herääminen hankkeeseen. Myöhäinen herääminen siksi, että tuolloin elettiin nousukautta, kotimaisilla yrityksillä oli töitä muutoinkin.

Nyt talouskasvu on erittäin hidasta varmasti vielä pitkän aikaa, töitä tarvitaan alueen yrityksille lisää. Rakennushanke on alueelle nyt enemmän kuin tervetullut mahdollisuus.
 
Ydinvoimahankkeeseen mukaan pääsemiseksi tarvitaan ammattitaitoa ja hyviä verkostoja. Meillä on nyt aikaa valmistautua ja olla proaktiivisia. Yksistään reaktoritoimittajan valinta tai toteutusmalli eivät ratkaise alueen yritysten pääsyä mukaan hankkeeseen. Olkiluodosta opittuna voi sanoa, että on paljolti myös yritysten omasta aktiivisuudesta ja valppaudesta kiinni mikä on lopputulos. Lisäksi hintakilpailun osalta suomalaisten yritysten kilpailukyky suhteessa ulkomaalaiseen tarjontaan pitää säilyttää ja tähän tarvitaan kaikkien yhteistyötä.
 
Pohjois-Pohjanmaan Yrittäjien yhtenä edunvalvonnan ja tekemisen kärkenä on edesauttaa yrityksiä valmistautumisessa ja mukaan pääsemisessä. Yritysten valmiudet ovat tiedossa. Nyt osaaminen on muutettava tekemiseksi, työksi ja työpaikoiksi.
 
Paikkakunta on siis selvillä ja yritykset lähtökuopissa. Toivottavasti projekti etenee myös lupa-asioissa ja muissa päätösprosesseissa suunnitellulla aikataululla. Viranomaisten asiallinen ja nopea päätöksenteko ovat avainasemassa. Hanke ei saa jäädä byrokratian ja valituskierteiden viivästyttämäksi kokonaisuudeksi. Siihen meillä ei vain ole varaa.
 
  • Plus
  • 6
  • Minus
  • 0

Kommentit

Näytettävät kommentit: 0

Kirjoita vastaus

 *
 *
Varmistus *
Captcha =
Pohjois-Pohjanmaan Yrittäjät, Hallituskatu 21 3krs, 90100 Oulu, p. (010) 322 1980