Rokua Health toteuttaa yrittäjien ja esimiesten kuntoremonttivalmennuksia yhteistyössä Pohjois-Pohjanmaan Yrittäjien kanssa. Kuntoremonttivalmennus on ennalta ehkäisevää toimintaa, joka kannustaa ja ohjaa ihmistä ottamaan itse vastuuta omasta hyvinvoinnistaan.
Esimiestyössä menestyminen ja oman tiimin tai yrityksen menestyksellinen johtaminen vaatii yhä enemmän voimavaroja. Lisäksi esimiehillä on yhä enemmän vastuuta omien alaistensa hyvinvoinnista ja työssä jaksamisesta. Esimiesten ja yrittäjien kuntoremontissa osallistujia autetaan tunnistamaan ja tiedostamaan esimiestyön riskejä omalle terveydelle ja työkyvylle. Lisäksi kurssilaiset saavat työvälineitä oman jaksamisen ja hyvinvoinnin edistämiseen sekä oman tiimin hyvinvoinnin johtamiseen. Kurssin vaikuttavuutta vahvistetaan Firstbeat –hyvinvointianalyysillä, jonka syketiedon keruu toteutetaan kurssin aikana työssä ja vapaa-ajalla ja analyysin tuloksia tarkastellaan kurssin aikana.
Kurssilla kokemuksien jakaminen ja vertaistuki muiden esimiesten ja/tai yrittäjien kanssa ovat tärkeää kurssin antia ja sisältöä. Kuntoremontin teemoihin palataan n. 6 kk:n kuluttua 2 pv:n Terveystreffeillä.
1. päivä
Tervetuloa kuntoremontille!
Ohjelman sisältö ja omat tavoitteet, testit ja niihin liittyvät riskit, terveyskysely
Työikäisen terveysriskit ja esimiehen työ
Ohjattua terveys- ja kuntoliikuntaa
2. päivä
Kehonhuolto- ja liikkuvuusharjoitus
Tulohaastattelu (henkilökohtainen tapaaminen, EKG, mittaukset ja tulkinta)
Terveyskunnon testit
Työyhteisötaidot ja esimiestyö
Stressi, stressin tunnistaminen ja hallinta, voimavarat sekä stressikysely
AquaFlow –vesirentoutus
Firstbeat Hyvinvointianalyysin mittaus 1. ja 2. jakson välissä.
3. päivä
Sykeohjattu kestävyysliikunta ulkona (lo)
Ttuki- ja liikuntaelimistön terveyskuntotestit
Firstbeat –hyvinvointianalyysin tulosten palautetilaisuus ja keskustelu analyysin teemoista ja tuloksista (kunt.ohjaaja)
Sykeohjattu Cardioharjoitus kuntosalissa
4. päivä
Core –treeni – syvien rankaa tukevien lihasten harjoitus
Liikkumiskyvyn mittaus – kävelytesti Ahveroisen rannalla
Liikunta työkykyä ylläpitävässä toiminnassa
Muutokset ja jaksaminen työyhteisössä
AquaTrim –vesiliikunta
Oman liikunta- ja hyvinvointiohjelman suunnitteleminen ja kirjaaminen
5. päivä
Sykeohjattu aamulenkki
Uni, lepo, palautuminen ja työssäjaksaminen (lo/kunt.ohjaaja)
Laavuretki ja nokipannukahvit laavulla
-Toiminnalliset harjoitteet ja keskustelut eri teemoista
-Ajan hallinta ja työilo
-Esimiestyö kuormittavuus ja haasteet
-Työsäaksamisen tukeminen
6. päivä
Liikettä niska-hartiaseutuun TULE –harjoitus
Henkilökohtainen palautekeskustelu ja liikunta-
ja hyvinvointiohjelman tarkistus sekä esimiehen oma (työ)hyvinvointi
Palautekeskustelu, kurssiyhteenveto
Lähtökahvit
Lisätietoa ja hinnat
tästä