logo_white
Yrittäjien aluejärjestösivustot:
23.12.2011

Sopimusperusteinen malli paras jätteenkuljetuksissa

Rannikko-Pohjanmaan Yrittäjien kannanotto

Uusi jätelaki tulee voimaan 1.5.2012 Tässä yhteydessä ollaan Vaasan seudulle perustamassa uutta jätelautakuntaa, jonka vastuulle kuuluisivat mm. jätekuljetukset Vaasan seudulla. Jätekuljetuksia hoitavat seudullamme tänä päivänä useat yksityiset jätteenkuljetusyritykset jotka yhteensä työllistävät n. 70 henkilöä. Julkisessa keskustelussa on ollut esillä vaihtoehto siirtymisestä kunnalliseen jätekuljetukseen.

Rannikko-Pohjanmaan Yrittäjät ry katsoo että jätekuljetusten kunnallistaminen suosii isoja yrityksiä sekä vähentää pienten yritysten määrää. Markkinoiden keskittyminen johtaa palvelun laadun heikkenemiseen ja hintojen nousuun, mikä lopulta näkyy kaikkien kuntalaisten kukkaroissa. Toimivin ratkaisu kunnan, kuntalaisten ja yrittäjien kannalta on sopimusperusteinen malli, missä myös pienemmillä yrityksillä on mahdollisuus olla mukana. Sopimusperusteinen jätteenkuljetus on myös kunnan talouden kannalta hyvä vaihtoehto, koska se vaatii kunnalta vain vähän omaa panostusta. Päätöksentekijöiden ei sovi myöskään unohtaa kunnan elinkeinopoliittisia linjauksia ja vaihtoehtoisten päätösten yritysvaikutusten arviointia.


Rannikko-Pohjanmaan Yrittäjät ry, hallitus

  • Plus
  • 0
  • Minus
  • 0

Kommentit

Näytettävät kommentit: 0

Kirjoita vastaus

 *
 *
Varmistus *
Captcha =

Rannikko-Pohjanmaan Yrittäjät, Hietasaarenkatu 6, PL 289, 65101 Vaasa, puhelin (06) 356 0800, faksi (06) 356 0815, info@rp-yrittajat.fi