Satakunnan Yrittäjät panostaa vuonna 2012 yrittäjän parhaaksi paikallisesti
Satakunnan Yrittäjien teemana vuonna 2012 on panostaa paikallisyhdistysten toimintaan ja sitä kautta parantaa yritysten toimintaedellytyksiä. Tavoitteemme on nostaa paikallisyhdistys-
ten edunvalvonnallista tasoa kuntiin päin sekä auttaa paikallisyhdistyksiä toiminnallisen tason kehittämisessä.
Edunvalvonnan pääpainopisteenä ovat kunnallisvaalit, joissa pyrimme lisäämään yrittäjävaltuutettujen määrää aikaisemmas-
ta.
Lisäksi edistämme Yrittäjäaktiivinen kunta menestyy –konseptin tunnettuutta kunnissa. Konseptin mukaan menestyksen avaimet syntyvät viiden kohdan ohjelmalla:
1. yritysvaikutusten arvioinnin saaminen jokaiseen satakuntalai-
seen kuntaan
2. vuosittain päivitettävä, ajantasainen elinkeinopoliittinen ohjelma
3. paikallisyhdistyksien ja kuntien muodostaman elinkeinotiimin tuloksellinen toiminta
4. edistetään pienten yritysten mahdollisuuksia osallistua julkisiin hankintoihin ja pyritään lisäämään palvelusetelin käyttöä
5. yrittäjyyskasvatuksen opetussuunnitelman laatiminen vuoteen 2013 mennessä.
Palkitsemme tulevan vuoden marraskuussa vuoden yrittäjäaktiivisimman kunnan.
Panostamme vuonna 2012 myös luottamushenkilöidemme koulutukseen sekä jatkamme sukupolven- ja omistajanvaihdos-
palvelua yhdessä maakunnan kehittämisyhtiöiden ja kuntien kanssa.
Jäsenkehityksemme vuonna 2011 oli todella hyvä: ylitimme jäsentavoitteemme ja nettojäsenkasvumme oli 316 jäsenyritys-
tä, mikä oli valtakunnallisestikin kärkitasoa. Jäsenmäärämme
oli vuodenvaihteessa 5 215 jäsenyritystä, jotka työllistävät yhteensä yli 23 000 satakuntalaista. Tänä vuonna jäsentavoitteemme on 5 300.
Terveisin
Markku Kivinen