logo_white
Yrittäjien aluejärjestösivustot:
26.10.2011

Omistajanvaihdos 2011-konferenssin uutisia

 ”Yritystä rakennetaan jatkuvasti houkuttelevaksi asiakkaille, miksei siis myös yrityksen ostajaehdokkaille?

PK-yritysten omistajanvaihdospalveluiden ja –prosessien kehittämiseen keskittynyt seminaari kokosi Helsinkiin torstaina 13.10.2011 alan asiantuntijoita ympäri Suomen. Osallistujina nähtiin ja kuultiin niin omistajanvaihdosneuvojia, rahoittajia kuin yritysvälittäjiäkin sekä tietysti aiheesta kiinnostuneita yrittäjiä. 

ELY-keskuksen Tapani Kaskelan mukaan paikalla oli 160 vierasta. Kaskela toimii omistajanvaihdosten valtakunnallisen koordinoinnin projektipäällikkönä.

Seminaarissa vieraillut elinkeinoministeri Jyri Häkämies (kok) toi terveiset suoraan eduskunnan budjettikeskustelusta, jossa raamisopimus oli saatu aikaan vain minuutteja puheenvuoroa aiemmin. Häkämiehen mukaan Suomella täytyy olla jatkossakin oma roolinsa päätöksenteossa niin omien rajojemme sisällä kuin globaalistikin. Tulevaisuuden ennustaminen on edelleen erittäin haastavaa, ja optimistisimmatkin talousennusteemmekin povaavat vain hidasta kasvua. Hän korosti myös hallituksen asettaman pääomamarkkinastrategiatyöryhmän merkitystä. Työryhmää vetää Sammon konsernijohtaja Kari Stadigh. Ministeri piti tärkeänä niin suhdannerahoitusta, kasvuyritysrahoitusta kuin pörssirahoitusta yritysten rahoitushuollossa. Pörssin elinvoimaa tulee hänen mukaansa vahvistaa. Hänen mukaansa Finnveran suhdannelaina saa ainakin vuoden jatkoaikaa, ja tämä uutinen otettiin yleisössä vastaan positiivisesti nyökytellen. 

Seminaarin valovoimaisin esitys kuultiin jälleen yrittäjien suusta. Lahtelaiset Jalo ja Topi Paananen Peikko Groupista kertoivat erittäin energisesti ja mieleenpainuvasti sukupolvenvaihdoksen toteuttamiseen liittyneistä haasteista sekä perheyhtiön toiminnasta yleensä. Topi esitteli luvuin ja tarinoin, mitä tarkoittaa omistajuuden sekä etenkin johtajuuden vaihto. Ilman Topin 10v työkokemusta ulkopuolisella työnantajalla nykyinen Peikon kasvuvauhti ei olisi ollut mahdollista. Paanasen mukaan onkin keskeistä saada näkemystä ja kokemusta myös ”ulkopuolelta”, eikä pelkkä velvollisuudentunto saisi riittää sukupolvenvaihdoksen perusteeksi. Betonirakentamisen kiinnitysosia valmistavan Peikko Groupin liikevaihto on kasvanut Topi Paanasen toimitusjohtajuuden aikana noin 30-40 miljoonan euron tasolta 100 miljoonan luokkaan tänä vuonna. 

Yritysverotuksesta ajankohtaiskatsauksen piti Perheyritysten liiton veroasiantuntija Simo Valtti ja Finnveran yrityskaupan rahoituksesta esitelmöi aluejohtaja Juha Ketola

Etlan Sixten Korkman muistutti Euroopan velkakriisinkin keskellä, että kehittyvien maiden kasvu on globaalitaloudessa erittäin tärkeä ja hyvä asia. Haasteena hän kuitenkin piti sitä, että Kiina on hyvin vientivetoinen talous ja kehittää myös omaa teknologiaansa länsimaiden perässä. 

Seminaariin sisältyi myös ryhmätyöosio, jossa pohdittiin käytännön ratkaisuja olemassa oleviin ongelmiin. Työryhmien edustajat kokoontuivat myöhemmin myös paneeliin, jossa käsiteltiin laajoja aiheita alan huippuosaajien osalta. Paneeliin osallistuivat Topi Paanasen lisäksi Juha Rantanen Suomen Yritysvälittäjäin liitosta, Sakari Oikarinen Confidentum Oy:stä sekä Jan Sten Train Stationista. Paneelin puheenjohtajana toimi Kauppalehden toimittaja Kimmo Koivikko. 

Artikkelin otsikko on suora lainaus Juha Rantasen paneelipuheenvuorosta, ja kiteyttää tiiviisti yhden suurimmista haasteista yrityksen omistajanvaihdostilanteessa; vain ani harva yritys on valmiiksi hiottuna myyntikuntoon. 

Tilaisuuden järjestivät yhteistyössä Suomen Yrittäjät, Finnvera, Suomen Omistajanvaihdosseura, ELY-keskus, Perheyritysten Liitto, Kauppalehti, EK sekä Suomen Yritysvälittäjäin Liitto SYVL.

Lisätiedot: Olli Annala, sukupolven- ja omistajanvaihdoskoordinaattori /Satakunnan Yrittäjät puh 050 4100957

 

 

Suomen Yrittäjät, Mannerheimintie 76 A, PL 999, 00101 Helsinki, puhelin (09) 229 221, faksi (09) 229 229 80, toimisto@suomen.yrittajat.fi