logo_white
Yrittäjien aluejärjestösivustot:
2.9.2010

Rehula: Osatyökykyisillä oltava mahdollisuus palata työhön

Tutkimusten mukaan työkyvyttömyyseläkkeellä olevista henkilöistä yli 30 000 haluaisi palata työelämään joko koko- tai osa-aikaisesti. Suuri osa heistä on nuoria ja hyvin koulutettuja.

Takaisin työhön haluaisivat erityisesti työkyvyttömyyseläkkeellä olevat perus- ja sairaanhoitajat sekä asiantuntijatehtävissä toimivat.

– Osatyökykyisten ja vammaisten työpanos on hyödynnettävä nykyistä paremmin. Koska meillä on tulevaisuudessa suuri pula hoitohenkilöstöstä, suunnan pitäisi olla selvä. Kyseessä on paitsi taloudellinen myös syvästi inhimillinen yhtälö, totesi sosiaali- ja terveysministeri Juha Rehula.

Nuorena työkyvyttömäksi jäävän taloudellinen tulevaisuus ei yleensä ole valoisa: eläkekertymä saattaa jäädä hyvinkin pieneksi.

Yhteistyötä tehtävä

Rehulan mukaan ratkaisuja osatyökykyisten työhönpaluun tukemiseen on etsittävä yhdessä työntekijä- ja työnantajaosapuolten kanssa.

– Ratkaisut edellyttävät muun muassa sosiaaliturvan joustavuuden lisäämistä, ammatillisen kuntoutuksen uudistamista, sopivien työtehtävien räätälöintiä ja sopivien työpaikkojen etsimistä osatyökykyisille. Jo työkyvyttömyyseläkkeellä olevien halua ja mahdollisuuksia palata töihin olisi kartoitettava järjestelmällisesti, sanoi Rehula.

Osatyökykyisten työllistyminen vaikuttaisi myös työurien pituuteen.

– On arvioitu, että keskimääräiset työurat pidentyisivät vuodella, jos työelämän ulkopuolella olevat työllistyisivät edes osittain ja masennusperäisistä syistä työkyvyttömyyseläkkeelle jääminen puolittuisi, muistutti Rehula.

 

yrittajat.fi
toimitus@yrittajat.fi
Lotta Tammelin, p. (09) 229 221

 

  • Plus
  • 0
  • Minus
  • 0

Kommentit

Näytettävät kommentit: 0

Kirjoita vastaus

 *
 *
Varmistus *
Captcha =

Suomen Yrittäjät, Mannerheimintie 76 A, PL 999, 00101 Helsinki, puhelin (09) 229 221, faksi (09) 229 229 80, toimisto@suomen.yrittajat.fi