logo_white
Yrittäjien aluejärjestösivustot:

Teemasyntymäpäivät Turun ammatti-instituutissa

Kohderyhmä:
Ammatillisen peruskoulutuksen opiskelijat

Kuvaus:
Lähihoitajaopiskelijapari toteuttaa lukukauden aikana kolmet teemasyntymäpäivät. Toiminnan tavoitteena on kannustaa lähihoitajaopiskelijaa kehittymään yritteliääksi, oppimaan yrittäjämäistä toimintaa ja markkinoimaan omaa osaamistaan ja työskentelyään.

Teemasyntymäpäivät toteutetaan seuraavan kaavan mukaan: Ensin asiakas tilaa teemasyntymäpäivät Puuhapirtistä. Tämän jälkeen lähihoitajaopiskelija suunnittelee ja toteuttaa asiakaslähtöisesti tilatut syntymäpäivät. Opiskelija arvioi toimintansa kolme kertaa lukukauden aikana.

Syntymäpäivät sisältävät kutsukortit, kahden tunnin teemaohjelman, tarjoilun sekä päivänsankarin lahjakassin ja onnittelukortin.

Teemasyntymäpäivät tuotteena ja tähän liittyvänä toimintana ovat syntyneet asiakkaiden toiveista. Toiminta on alkanut vuonna 2002. Tällä hetkellä tilaisuuksia on n. kolme iltaa viikossa ja n. 36 lukukaudessa. Tilaisuudet ovat maksullisia.

Keskeisin sisältö :
Lähihoitajaopiskelija toteuttaa opiskelijaparinsa kanssa palvelutoimintana teemasyntymäpäivätoimintaa eri-ikäisille lapsille.

Lisätietoja:
Turun ammatti-instituutti
Terveys ja hyvinvointi
varhaiskasvatuksenopettaja Kirsi Hellman-Suominen
044 907 3977
kirsi.hellman-suominen@turkuai.fi

Suomen Yrittäjät, Mannerheimintie 76 A, PL 999, 00101 Helsinki, puhelin (09) 229 221, faksi (09) 229 229 80, toimisto@suomen.yrittajat.fi