Pielaveden liikuntahalli täyttyi ääriään myöten juhlaväestä
Savon Yrittäjien Maakunnallista Yrittäjäjuhlaa vietettiin lauantaina 12.11.2011 Pielaveden liikuntahallissa, joka täyttyi ääriään myöten lähes 600 yrittäjästä, heidän seuralaisestaan ja yrittäjäyhteistyötahojen edustajista eri puolilta maakuntaa. Maakunnan vuoden suurimpaan yrittäjien yhteiseen juhlaan olisi tulijoita ollut enemmänkin, mikä kertonee yrittäjyyden arvostuksesta ja sen parissa vallitsevasta vahvasta yhteisöllisyydestä. Illan aikana julkistettiin Maakunnallinen Yrittäjäpalkinto 2011, jonka sai julkisiin tiloihin kalusteita valmistava Kuopion Woodi Oy.

Maakunnallisen Yrittäjäpalkinnon vastaanottivat toimitusjohtaja Mika Rissanen (vas.) ja hallituksen puheenjohtaja Jukka-Pekka Suvala, Kuopion Woodi Oy:stä. Lataa painolaatuinen kuva tästä.
Juhlan tervetulosanat lausui Pielaveden kunnanjohtaja Sami Miettinen ja juhlapuheen piti Suomen Yrittäjien puheenjohtaja Mikko Simolinna. Savon Yrittäjien tervehdyksen juhlaan toi puheenjohtaja Sirpa Alho-Törrönen.
Illan aikana esiteltiin myös paikallisyhdistysten Vuoden Yrittäjät (luettelo lopussa) sekä ensi vuoden Maakunnallinen Yrittäjäjuhla, joka järjestetään Nilsiässä. Juhlan musiikkiesityksistä vastasi pielavetinen vahvistettu kvartetti Brihat ja myöhemmin illalla juhlaväkeä tanssitti suosittu pohjoissavolainen beat/rock'n'roll orkesteri Rakkauden Ammattilaiset.
Pielaveden liikuntahallissa järjestetty juhla henki arvokkuutta, mutta samalla myös pienen paikkakunnan lämminhenkisyyttä ja yhteisöllisyyttä. Pielavesi viettää yrittäjyyden teemavuotta, minkä vuoksi juhlassa haluttiin pitää esillä lähiyrittäjyyttä ja siihen liittyen mm. juhlamenussa huomioitiin lähiruoka. Pielaveden Yrittäjien puheenjohtaja Matti Rönkkö kertoi, että juhlajärjestelyihin osallistui iso talkoojoukko alueen yrittäjiä.


Kuopion Woodi menestyy vahvojen arvojen ansiosta
Illan kohokohta oli Maakunnallisen Yrittäjäpalkinnon luovuttaminen Kuopion Woodin edustajille. Valinnan palkinnon saajasta oli tehnyt Savon Yrittäjien hallitus, joka perusteli palkitsemista mm. seuraavasti:
”Kuopion Woodi on saavuttanut merkittävän aseman suhteellisen kapean asiakasryhmän keskuudessa. Menestys on saavutettu toiminnalla, jossa perusarvot ovat kohdallaan: aito asiakaslähtöisyys, kotimaisuus ja laatu. Yritys toimii kansainvälisesti ja sillä on selkeät tavoitteet kasvattaa myyntiä niin kotimaassa kuin ulkomailla. Kuopion Woodi pitää hyvää huolta työntekijöistään ja tekee rekrytoinneissaan tiivistä yhteistyötä oppilaitosten kanssa. Yrityksellä on myös tärkeä rooli lasten varhaiskasvatuksessa, sen huolehtiessa kymmenien tuhansien lasten toimintaympäristöjen viihtyisyydestä, käytännöllisyydestä ja turvallisuudesta.”
- Maakunnallinen Yrittäjä-palkinto on erittäin merkittävä tunnustus yrityksellemme. Palkinto antaa uskoa siihen, että olemme tehneet oikeita valintoja yrityksen kehittämisessä. Se on myös tunnustus koko henkilöstön määrätietoiselle ja ammattitaitoiselle työlle, toteaa Woodi Oy:n toimitusjohtaja Mika Rissanen.
Yritys on alusta asti halunnut tehdä huonekaluja ihmisille ja suunnittelun lähtökohtana on ollut halu luoda ”arkidesignia”. Yritys luottaa perinteiseen, suomalaiseen puukalusteiden valmistusosaamiseen, erityisesti lehtipuusta valmistettuihin huonekaluihin. Materiaalina kalusteissa on täyskoivu, johon ilmettä tuovat värikkäät laminaattipinnat.
- Yrityksen slogan ”ihmisille – luonnollisesti kestävää” kiteyttää Woodin toiminnan perusarvot, joiden varaan yrityksen toimintaa on koko ajan rakennettu ja rakennetaan myös tulevaisuudessa, Rissanen kertoo.
Menestyksen avaimina osaavat ihmiset ja joustava tuotanto
Kuopion Woodi on investoinut määrätietoisesti työntekijöidensä osaamiseen ja tuotannon automatisointiin. Tuotteet valmistetaan koneiden avulla, mutta laatu syntyy lopullisesti ihmisten tinkimättömästä ammattitaidosta.
Rissasen mukaan kaiken toiminnan tarkoituksena on asiakkaiden ongelmien ratkaiseminen nopeasti ja laadukkaasti. Asiakkaiden toiveisiin ja tarpeisiin vastataan tarjoamalla projekteissa mahdollisuutta räätälöidä tuotteita tilojen ja tarpeiden mukaan. Rissanen kertoo, että markkinoiden tarpeisiin vastataan vahvan tuotannonohjausosaamisen avulla. Kysyntää pyritään ennakoimaan ja valmistusmateriaaleja standardisoimaan. Kun kaikki valmistuksen vaiheet suunnittelua myöten ovat omissa käsissä, ratkaisut markkinoiden muuttuneisiin vaatimuksiin syntyvät nopeasti.
Johtava päiväkotikalusteiden valmistaja
Kuopion Woodi on johtava päiväkotikalusteiden valmistaja Suomessa ja haluaa säilyttää ja vahvistaa asemaansa myös tulevaisuudessa. Yritys tavoittelee jatkossa entistä enemmän asiakkaita koulu- ja sosiaalisektorilta, jonne puusta valmistetut kalusteet soveltuvat luonnostaan. Tavoitteena on myös panostaa entistä enemmän vientiin; nykyisten vientimaiden Norjan, Saksan ja Englannin lisäksi myyntikanavia haetaan Japanista ja Venäjältä.
Kuopion Woodi Oy
- Perustettu v. 1994
- Valmistaa kalusteita julkisiin tiloihin, mm. päiväkoteihin, kouluihin, oppilasasuntoloihin, senioritaloihin ja moniin muihin julkisiin kohteisiin.
- Kalusteet ovat löytäneet tiensä myös moneen suomalaiseen kotiin, varsinkin lasten huoneeseen.
- Liikevaihto n. 2,5 M
- Työllistää keskimäärin 20 henkilöä
- Omistajat Mika Rissanen (toimitusjohtaja) ja Jukka-Pekka Suvala (hallituksen puheenjohtaja)
- Toimitilat Kuopiossa
_____________________________________________________________________

Sami Miettinen, kunnanjohtaja, Pielavesi:
Sami Miettinen kertoi tervetulosanoissaan Pielaveden kunnan ja yrittäjien hyvästä yhteistyöstä. Hän mainitsi mm., että Pielavedellä vietettävän yrittäjyyden teemavuoden lähtölaukauksena kunta laati elinkeino-ohjelmansa yhdessä 25 keskeisen yrittäjän kanssa. Lisäksi kunnassa on otettu käyttöön yritysvaikutusten arviointi sekä panostettu paikallisten yritysten markkinointiin. Myös kunnan hankintapolitiikka on uudistettu:
- Pielaveden elinehto ovat pienyrittäjät. On täysin välttämätöntä suosia paikallista yrittäjyyttä ja vetää rehellisesti kotiin päin esimerkiksi kunnan hankinnoissa, silloin kun se on mahdollista, Miettinen toteaa.
Sirpa Alho-Törrönen, puheenjohtaja, Savon Yrittäjät:
Myös Sirpa Alho-Törrönen korosti puheessaan lähiyrittäjyyden merkitystä ja sen elinvoimaisuuden ehtoja. Hän nosti puheessaan yhdeksi lähiyrittäjyyden menestymisen esteeksi mm. sellaiset kuntien hankinnat, joissa suositaan isoja toimijoita tai tilanteet, joissa julkinen toimija on siirtynyt kilpailijaksi yksityiselle sektorille. Alho-Törrösen mukaan julkisyhteisöjen omistamien yritysten tai muuten julkisesti tuotettujen palvelujen kustannusrakenteita tulisi arvioida kunnissa puolueettomiin faktoihin pohjautuen.
- Menestyvä yrittäjä ei pelkää kilpailua, ei pitäisi pelätä kuntienkaan – tiukan euron aikana kyseessä on yhteinen etu, Alho-Törrönen sanoo.

Mikko Simolinna, puheenjohtaja, Suomen Yrittäjät:
Juhlapuheessaan Simolinna kertoi terveiset Suomen Yrittäjistä ja sen kasvavasta jäsenmäärästä, joka on tällä hetkellä 113 000. Simolinna painotti, että yrittäjien ääni tulisi saada entistä vahvemmin mukaan työmarkkinakeskusteluihin ja viittasi mm. raamitupo-linjauksiin. Suomen Yrittäjät on huolissaan erityisesti nuorten syrjäytymisestä ja haluaa löytää keinoja nuorten työllistämiseksi.
Paikallisyhdistysten Vuoden Yrittäjät 2011
Iisalmen Yrittäjät: Zira Oy
Juankosken Yrittäjät: Kuljetusliike Ajorahti A-K Oy
Kaavin Yrittäjät: Tukka-Soppi Marja Väätäinen
Keiteleen Yrittäjät: Foto-Helenan Kello ja Kulta
Kiuruveden Yrittäjät: Fysikaalinen Hoitolaitos Kiurun Kunto
Kuopion Yrittäjät: Kuljetusliike Antti Airaksinen Oy
Kuopion Käsityö- ja tehdasseuruus: Helinin Konepaja Ay
Lapinlahden Yrittäjät: Lapinlahden Kirjakauppa
Leppävirran Yrittäjät: Pertemet Oy
Maaningan Yrittäjät: Mika Hoffren Tmi
Nilsiän Yrittäjät: Nilsiän Sora Oy
Pielaveden Yrittäjät: K-Market Mesikämmen
Rautalammin Yrittäjät: Milk In Oy
Rautavaaran Yrittäjät: Esa Vilhunen Tmi
Siilinjärven Yrittäjät: K-Market Vuorela/Jari Hyttinen Ky
Sonkajärven Yrittäjät: Rebekan Hoitokoti Oy
Suonenjoen Käsityö- ja tehdasseuruus: JH Rakennus ja Remontointi Oy
Suonenjoen Yrittäjät: Maansiirto Rossi Oy
Tervon Yrittäjät: Kuljetus Huttunen Oy
Tuusniemen Yrittäjät: Tuusniemi Sora Oy
Varkauden Yrittäjät: Julkaisupalvelu Sinun Savo Tmi
Varpaisjärven Yrittäjät: Savon Konesuunnittelu Oy
Vesannon Yrittäjät: Ari Hulkkonen 0y
Vieremän Yrittäjät: Ratesteel Oy

Juhlassa huomioitiin myös paikallisyhdistysten Vuoden Yrittäjät.
Lisätietoja:
Kuopion Woodi Oy
Jukka-Pekka Suvala, hallituksen puheenjohtaja, p. 044 5696 673, jp.suvala(at)woodi.fi
Mika Rissanen, toimitusjohtaja, p. 0400 576 878, mika.rissanen(at)woodi.fi
www.woodi.fi
Savon Yrittäjät
Sirpa Alho-Törrönen, puheenjohtaja, p. 044 323 7000, sirpa.alho-torronen(at)anakom.com
Eino Fagerlund, toimitusjohtaja, p. 044 3680 501, eino.fagerlund(at)yrittajat.fi
www.savonyrittajat.fi
Lataa tästä painolaatuinen kuva Woodi Oy:n edustajista.