logo_white
Yrittäjien aluejärjestösivustot:
30.4.2010

Tarjoa nuorelle tilaisuus työkokemukseen

Haastekampanja "jostain on aloitettava!"

Nuorisotyöttömyys on ollut puheenaiheena jo pidemmän aikaa. Nuorten alle 25-vuotiaiden työllisyys on nykyisessä suhdannetilanteessa heikentynyt muita ikäryhmiä nopeammin. Nuorten työttömyyden arvioidaan olevan pahimmillaan tämän vuoden keväällä ja kärjistyvän erityisesti ammatillisesta koulutuksesta ja korkeakouluista valmistuvien tullessa työmarkkinoille.
 


Kuopion kauppakamari, Savon Yrittäjät ja Elinkeinoelämän keskusliitto käynnistävät toukokuun alussa Pohjois-Savossa haastekampanjan. Kampanjassa yritykset, yhteisöt sekä julkinen sektori haastavat toisiaan kauppakamarin nettisivuilla tarjoamaan nuorelle tilaisuuden esimerkiksi Työharjoitteluun tai Työelämä-valmennukseen. Haastekampanjan edistymistä seurataan Savon Sanomissa, Warkauden Lehdessä ja Iisalmen Sanomissa. Haastavien ja haastettujen tahojen nimet julkaistaan ko. lehdissä.

Haasteen voit heittää helposti kauppakamarin nettisivulla www.kuopiochamber.fi/haaste. Käy täyttämässä haastelomake myös, jos olet jo tarjonnut tämän vuoden aikana nuorelle työtilaisuuden.

Nuori voi osallistua Työharjoitteluun, Työelämävalmennukseen tai palkkatuettuun työhön. Työharjoittelu ja Työelämävalmennus ovat hyviä vaihtoehtoja uudenlaisten työtehtävien kokeilemiseen ja työhön valmentautumiseen. Samalla voi myös kokeilla erilaisten ammattien ja työpaikkojen kiinnostavuutta.
 

Työharjoittelu on tarkoitettu

• alle 25-vuotiaille ammatillista koulutusta vailla oleville nuorille, jotka kuuluvat työmarkkinatuki-järjestelmän piiriin

Työmarkkinatukijärjestelmän piiriin kuuluvalle työharjoittelijalle maksetaan harjoittelun ajalta täysi työmarkkinatuki.

 
Työelämävalmennus on tarkoitettu

• 25 vuotta täyttäneille henkilöille tai ammatillisen koulutuksen/korkeakoulututkinnon suorittaneille nuorille

Työelämävalmennukseen osallistuvalle maksetaan työmarkkinatukea samoin perustein kuin em. työmarkkinatuella työharjoittelussa olevalle.

Jos ko. valmennukseen osallistuva on oikeutettu työttömyyspäivärahaan, hänelle maksetaan työelämävalmennuksen ajalta perus- tai ansiopäivärahaa.
 

Tarkempia tietoja ja sopimuslomakkeen löydät tästä linkistä


Nuorten työllistämisseteli

• toukokuun alusta nuorten työllistymistä edistetään myös yrityksille kohdistetulla työllistämissetelillä. Seteli on erityisesti alle 25-vuotiaille vastavalmistuneille suunnattu palkkatuen muoto.


Työharjoittelusta ja Työelämävalmennuksesta on tehtävä kirjallinen sopimus ennen toimenpiteen alkamista. Palkkatuen myöntämisestä on aina oltava TE-toimiston kirjallinen päätös ennen työsuhteen alkamista.


Lisätietoja haastekampanjasta:

Kuopion kauppakamarissa koulutuspäällikkö Christina Holmström,
puh. (017) 266 3802, 050-3132 901, christina.holmstrom@kuopiochamber.fi

Elinkeinoelämän keskusliitossa asiantuntija Aira Virta, puh. 040-7474 301, aira.virta@ek.fi

Savon Yrittäjissä järjestöpäällikkö Tuula Palojärvi, puh. (017) 368 0504, tuula.palojarvi@yrittajat.fi


Lisätietoja Työharjoittelusta/työelämävalmennuksesta ja palkkatuesta:

Kuopion TE-toimistossa: työvoimaneuvoja Sanna Rinkinen, puh. 050-396 1901,
sanna.rinkinen@te-toimisto.fi

Siilinjärven TE-toimistossa: työvoimaneuvoja Raija Taavitsainen, puh. 010 60 42304
raija.taavitsainen@te-toimisto.fi

Varkauden seudun TE-toimistossa: työvoimaneuvoja Ulla Susimaa, puh. 010 60 42337
ulla.susimaa@te-toimisto.fi

Iisalmen seudun TE-toimistossa: työvoimaneuvoja Teija Roth-Rönkkö, puh. 050-396 1968
teija.roth-ronkko@te-toimisto.fi

Nuorille töitä hanke: projektipäällikkö Ilkka Nykänen, puh. 040-573 7899, ilkka.nykanen@ely-keskus.fi
 

Bookmark and Share

Savon Yrittäjät, Haapaniemenkatu 40, 70110 Kuopio, puhelin (017) 368 0500, faksi (017) 3637 001, toimisto@savon.yrittajat.fi

Savon Yrittäjä lehti
Pohjois-Savon Yrityspörssi
Pohjois-Savon Yrityskummit
Yrittäjän tukiverkko
Yksikään ei huku
OppivaYritys
golden_gavia_160x160px