logo_white
Yrittäjien aluejärjestösivustot:
23.1.2010

Vesannon Yrittäjät, Suonenjoen Yrittäjät, Kuopion Yrittäjät sekä Iisalmen Yrittäjät palkittiin toiminnastaan

Savon Yrittäjät palkitsi Kuopiossa järjestöaktiiveilleen järjestämässä koulutus- ja ajatustenvaihtopäivässä Vesannon Yrittäjät, Suonenjoen Yrittäjät, Kuopion Yrittäjät ja Iisalmen Yrittäjät vuoden 2009 toiminnastaan.

Vuoden Paikallisyhdistyksen tunnustukset jaetaan vuosittain paikallisyhdistysten itsensä ja aluejärjestön tekemän arvioinnin perusteella. Palkinnot jaetaan eri sarjoissa yrittäjäyhdistyksen koon tai jonkin erityisen innovaation, tapahtuman tai toiminnan perusteella. Aluejärjestön palkitsemat yhdistykset lähetetään eteenpäin valtakunnalliseen arviointiin, jonka tulokset julkistetaan Suomen Yrittäjien valtakunnallisilla puheenjohtajien neuvottelupäivillä helmikuussa. Valtakunnallista tunnustusta Savoon on vuosien varrella saatukin, mm. vuosi sitten Pielaveden Yrittäjät palkittiin oman sarjansa parhaana.

Sarjassa alle 50 jäsentä palkinnon sai Vesannon Yrittäjät, jonka toiminta on vireää niin edunvalvonnan ja kuntayhteistyön saralla kuin jäseniin päin suuntautuvassa toiminnassakin. Vesannon Yrittäjät tekee aktiivista työtä paikkakunnan elinkeinoelämän ja palvelujen kehittämiseksi. Yhdistyksen jäsenet osallistuvat aktiivisesti sekä paikallisen että alueellisen tason tapahtumiin.


 

 


 

Suonenjoen Yrittäjät palkittiin sarjassa 50 – 250 jäsentä. Yhdistyksen toiminta on monipuolista paikallisella tasolla ja yhdistyksen jäsenet osallistuvat aktiivisesti myös alueellisen tason sekä Oppiva Yritys –hankkeen toimintaan. Suonenjoen Yrittäjien ja kaupungin yhteistyö on toimivaa.

 

 

 




Savon Yrittäjien suurin paikallisyhdistys Kuopion Yrittäjät palkittiin sarjassa yli 250 jäsentä. Palkitsemisen perusteissa todettiin, että Kuopion Yrittäjien toiminta on laadukasta kautta linjan. Aktiivisen hallituksen lisäksi yhdistyksellä on valiokunnat eri asioihin, jonka johdosta toiminta on tavoitteellista ja monipuolista. Kuopion Yrittäjät myös kehittää toimintaansa jatkuvasti. Yhdistyksen tiedottaminen on tasokasta ja yhteistyö tiedotusvälineiden kanssa tiivistä.

 

 

 

Iisalmen Yrittäjät palkittiin sarjassa ideat, innovaatiot ja toiminnot. Iisalmen Yrittäjät on luonut oman mallin yhdistyksen tiedottamisesta Iisalmen Kaupunkilehden kanssa yhteistyössä, johon kuuluu perinteisen lehden lisäksi sähköinen verkkolehti. Iisalmen Yrittäjien tekemän tutkimuksen mukaan tämä on otettu hyvin vastaan niin jäsenistön kuin myös ei-jäsenten keskuudessa.

 

 

 

 

Savon Yrittäjät on yksi Suomen Yrittäjien 21:stä aluejärjestöstä ja siihen kuuluu 25 paikallisyhdistystä, joiden kautta jäseniä Pohjois-Savon alueella on lähes 3900.

Kuvat: Vesa Toivanen
Bookmark and Share

Savon Yrittäjät, Haapaniemenkatu 40, 70110 Kuopio, puhelin (017) 368 0500, faksi (017) 3637 001, toimisto@savon.yrittajat.fi

Savon Yrittäjä lehti
Pohjois-Savon Yrityspörssi
Pohjois-Savon Yrityskummit
Yrittäjän tukiverkko
Yksikään ei huku
OppivaYritys
golden_gavia_160x160px