logo_white
Yrittäjien aluejärjestösivustot:
23.11.2011

Yrityskummitoiminta käynnistynyt erinomaisesti

 

Elokuussa käynnistyneen Savon Yrittäjien Yrityskummihankkeen toiminta on saanut hyvän vastaanoton. Pohjois-Savon alueella on jo yli viisikymmentä yrityskummia ja kummipyyntöjä on tähän mennessä tullut parikymmentä. Muutama kummisuhde on jo käynnissä ja hanke on hyvässä vauhdissa.

Isosydämiset yrityskummit tapaavat toisensa perehdytystapaamisissa, jotka järjestetään Kuopiossa 29.11.2011 ja Iisalmessa 2.12.2011.

Yrityskummitoiminnan lähtökohtana hiljaisen tiedon siirtäminen

Yrityskummihankkeen päätavoite on käynnistää Pohjois-Savossa yrityskummitoiminta, jonka toimesta voidaan tarjota apua ja neuvoja alkuvaiheessa oleville yrityksille. Yrityskummitoiminnassa kokeneelle yrittäjälle kertynyttä tietoa ja osaamista, ns. hiljaista tietoa, siirretään luontevasti toiselle yrittäjälle auttaman häntä yrityksen eri toiminta-alueilla.

Yrityskummitoiminnan tavoitteena on

- nopeuttaa yrityksen pääsyä kannattavan toiminnan uralle
- estää tai vähentää erilaisten karikkojen vaikutuksia
- auttaa yrityksen erilaisissa kehittämisen vaiheissa
- varmistaa ns. hiljaisen tiedon saaminen yritystoiminnan kehittämiseen

Kummit kaikkien yritysten käytössä

Kummeiksi pyritään saamaan mukaan noin 150 kokenutta ammatti-ihmistä
- eri toimialoilta
- eri puolilta maakuntaa
- erikokoista yrityksistä
- erilaisilta työurilta
Kummien ammattitaito on kaikkien yritysten käytettävissä Pohjois-Savon alueella.


Yrityskummihanketta koordinoi Savon Yrittäjät, jossa projektipäällikkönä toimii Pertti Kotovuori. Hankkeessa tehdään tiivistä yhteistyötä mm. maakunnan kehittämisyhtiöiden, uusyrityskeskusten, yritysrahoittajien ja kuntien sekä Suomen Yrityskummit ry:n kanssa. Hanke kestää noin puolitoista vuotta ja se on pääosin Euroopan sosiaalirahaston rahoittama.


Lisätietoja:

Toimitusjohtaja Eino Fagerlund 044-358 0501, eino.fagerlund(at)yrittajat.fi
Projektipäällikkö Pertti Kotovuori 044-368 0503, pertti.kotovuori(at)yrittajat.fi

www.pohjois-savonyrityskummit.fi

Bookmark and Share

Savon Yrittäjät, Haapaniemenkatu 40, 70110 Kuopio, puhelin (017) 368 0500, faksi (017) 3637 001, toimisto@savon.yrittajat.fi

Savon Yrittäjä lehti
Pohjois-Savon Yrityspörssi
Pohjois-Savon Yrityskummit
Yrittäjän tukiverkko
Yksikään ei huku
OppivaYritys
golden_gavia_160x160px