logo_white
Yrittäjien aluejärjestösivustot:
28.10.2011

Suomen Yrittäjien Järventaus: Huippukokouslinjaukset antavat uskoa yrittäjille

Yrittäjien suhdannenäkymät romahtivat alkusyksystä lähinnä Euroopan velkakriisin luoman epävarmuuden seurauksena. Eilisen huippukokouksen päätökset luovat aikaisemmasta poiketen uskoa siihen, että EU:n pelisäännöt tervehtyvät ja kriisi voidaan saada hallintaan, Suomen Yrittäjien toimitusjohtaja Jussi Järventaus sanoo.

Päätösten tärkein viesti on se, että riskejä pyritään kohdentamaan niitä ottaneille. Se on pitkällä aikavälillä ainoa uskottava tie sen varmistamiseksi, että jäsenvaltiot eivät jatkossa ylivelkaannu luottaen siihen, että muiden maiden veronmaksajat hoitavat lopulta ongelmat. Palataan siis noudattamaan unionin perussääntöjä, jotka ovat unohtuneet matkan varrella. Merkittävää on myös se, että velkakriisin hallitsematon leviäminen on nyt aiempaa epätodennäköisempää.

Kriisin hallinnassa tarvitaan myös jäsenvaltioiden ja IMF:n apua. Se on hyväksyttävää, jos pelisäännöt rakennetaan uskottavasti sellaisiksi, ettei tulevaisuudessa jouduta enää vastaavaan tilanteeseen. No bail out -säännön noudattaminen merkitsee toki myös pitkällä aikavälillä taloudellisesti heikompien jäsenmaiden luotonsaannin selkeää kallistumista. Se kuitenkin estää elämistä yli varojen ja pakottaa jäsenvaltiot harjoittamaan oikeaa talouspolitiikkaa, Järventaus toteaa.

Lisätietoja: 
toimitusjohtaja Jussi Järventaus,  050 336 0015
varatoimitusjohtaja Timo Lindholm,  050 303 9398

Suomen Yrittäjät, Mannerheimintie 76 A, PL 999, 00101 HELSINKI, puhelin 09 229 221, faksi 09 229 229 80, toimisto@yrittajat.fi