logo_white
Yrittäjien aluejärjestösivustot:
19.6.2010

Suomen Yrittäjien toimitusjohtaja Jussi Järventaus: Hallitukselta perusteltu linjaus verotuksesta

Hallitus on ohjelmaneuvottelujensa yhteydessä linjannut suhtautumistaan verotuksen uudistamiseen järkevällä tavalla, Suomen Yrittäjien toimitusjohtaja Jussi Järventaus sanoo.

Hetemäen työryhmän ympärillä käyty keskustelu yritysverotuksen uudistamisesta on ollut talouskasvun ja työllisyyden kannalta siinä määrin sekavaa ja epävarmuutta luovaa, että on perusteltua ainakin toistaiseksi jatkaa nykyisillä verotuksen rakenteilla. Verojärjestelmämme on – heikkouksista huolimatta -   yrittäjien ja yritysten verotuksen osalta tukenut kasvua ja työllisyyttä.
 
Ilmasto- ja energiaratkaisuja lukuunottamatta monet Suomen kilpailukyvyn kannalta välttämättömät rakenteelliset muutokset erityisesti  työmarkkinoiden osalta jäänevät uudeltakin hallitukselta tekemättä. Jos kuitenkin Euroopan tilanne Kreikan ja muiden maiden velkaongelman sekä niihin liittyvien rahoitusmarkkinahäiriöiden johdosta heikkenee uudelleen, hallituksen on vaalien lähestymisestä huolimatta syytä palata asiaan, toimitusjohtaja Järventaus toteaa. 
 
Lisätietoja:
Suomen Yrittäjät, toimitusjohtaja Jussi Järventaus, p. 050 3360015
 
  • Plus
  • 0
  • Minus
  • 0

Kommentit

Näytettävät kommentit: 0

Kirjoita vastaus

 *
 *
Varmistus *
Captcha =

Suomen Yrittäjät, Mannerheimintie 76 A, PL 999, 00101 HELSINKI, puhelin 09 229 221, faksi 09 229 229 80, toimisto@yrittajat.fi