logo_white
Yrittäjien aluejärjestösivustot:

Suomen Yrittäjät – pk-yritysten ja yrittäjien asialla

Jäsenilleen yrittäjäjärjestö tarjoaa vaikutuskanavan kunnalliseen, alueelliseen ja valtakunnalliseen sekä toimialakohtaiseen päätöksentekoon ja vaikuttamiseen. Tämän lisäksi yrittäjäjäsenten käytössä ovat monipuoliset jäsenpalvelut.

Suomalaiset yrittäjät ovat pitäneet aina tärkeänä, että heillä on yhteinen vaikuttamiskanava päätöksentekoon. Vuodesta 1996 toimineella Suomen Yrittäjillä on nuoresta iästä huolimatta takanaan pitkä, 110-vuotinen historia aikaisempien yrittäjäjärjestöjen myötä.
 
Yrittäjäliikkeen historia on tärkeä osa suomalaista elinkeinovapautta, joka turvattiin vuonna 1879 annetulla asetuksella. Suomen kansalainen sai harjoittaa lähes täydellisesti ”sitä tai niitä elinkeinoja, jotka hän hyväksi näkee”. Yrittäjien järjestäytymisen juuret ovat 1800-luvun lopun kädentaitoyrittäjyydessä, mestari- ja kisällitoiminnassa sekä 1930-luvulla kauppiaissa, jotka yhdistivät voimansa ja perustivat oman järjestön. Elinkeinovapaus luo pohjan yrittäjyyteen myös nyky-Suomessa.
 
Nykyisessään muodossaan Suomen Yrittäjät on toiminut vuodesta 1996 lähtien, jolloin yrittäjät keskittivät voimansa yhteen järjestöön. Samalla edeltävät järjestöt, vuodesta 1898 toiminut Pienteollisuuden Keskusliitto PTK ja vuodesta 1933 toiminut Suomen Yrittäjäin Keskusliitto SYKL lakkautettiin.
 
Suomen Yrittäjät on elinkeinoelämän suurin, yli 110 000 jäsenyrityksen keskusjärjestö. Mukana on yrityksiä kaupan, liikenteen, palvelujen, teollisuuden ja urakoinnin toimialoilta. Jäsenrakenne vastaa suomalaista yritysrakennetta. Jäsenyrityksistä puolet on yksinyrittäjiä ja puolet työnantajayrityksiä. Suomen 88 000 työnantajayrityksestä Suomen Yrittäjiin kuuluu 52 000 yritystä.
 
Yrittäjäjärjestön toiminta rakentuu yli 400 paikallisyhdistyksestä, 21 aluejärjestöstä ja 52 toimialajärjestöstä.
 
Suomen Yrittäjät haluaa parantaa yrittäjien asemaa, yrittämisen edellytyksiä sekä rakentaa parempaa yrittäjyyden yhteiskuntaa. Tavoitteena on, että menestyvien yritysten ja yrittäjien määrä lisääntyy ja yrittäjien taloudellinen ja sosiaalinen asema paranee. Järjestön oman toiminnan lähtökohtana ovat yrittäjyyden perusarvot; vapaus, vastuu ja luovuus.

» Suomen Yrittäjien esittelykalvot (1/2010)

 

 

Tietonurkka

Vuonna 2008 Suomessa toimi 263 001 yritystä Tilastokeskuksen yritysrekisterin mukaan, kun maa-, metsä- ja kalatalousyritykset jätetään ulkopuolelle. Maatalousyritykset mukaan luettuna yrityksiä oli 320 952. Suuria, vähintään 250 henkeä työllistäviä, yrityksiä oli 654. Pk-yrityksiä oli siten 99,7 prosenttia yrityksistä. Työnantajayrityksiä oli noin 88 000. Yritykset työllistivät kokoaikaisesti mitattuna 1 435 361 henkilöä. Näistä 61 prosenttia työllistyi pk-yrityksissä. Yritysten 395 mrd. euron liikevaihdosta noin puolet syntyi pk-yrityksissä.

Suomen Yrittäjien jäsenenä on 110 000 yritystä. Näistä työnantajana toimii 52 000. Jäsenyritykset työllistävät 582 000 henkilöä, joista palkansaajia on 450 000. Jäsenistö jakaantuu siten noin puoliksi yksinyrittäjiin ja työnantajiin. Työnantajayrityksistä lähes 60 prosenttia on järjestäytynyt Suomen Yrittäjiin.
 
Suomen Yrittäjien vuoden 2010 toiminnan painopisteet ovat:

1. Talouskasvun tukeminen yrittäjyyden edellytyksiä vahvistamalla

  • kannustava verotus
  • kasvua ja yrittäjyyttä tukeva talouspolitiikka
  • työvoiman saatavuuden turvaaminen, työvoiman osaamisen vahvistaminen
  • työn tuottavuuden parantaminen

2. Paikallisen elinkeinovaikuttamisen vahvistaminen

  • palvelurakenteiden monipuolistaminen
  • palvelusetelit laajemmin käyttöön
  • pienille yrityksille paremmat osallistumismahdollisuudet julkisiin hankintoihin
  • vaikutusarviointikäytäntöjen jalkauttaminen

3. Yrittäjän sosiaaliturvan puutteiden korjaaminen

4. Vaikuttaminen ilmasto- ja energiapolitiikkaan

  • tilaa uudelle yrittäjyydelle
  • yritysten kustannusten säilyttäminen kohtuullisina

 

 

Suomen Yrittäjät, Mannerheimintie 76 A, PL 999, 00101 Helsinki, puhelin (09) 229 221, faksi (09) 229 229 80, toimisto@suomen.yrittajat.fi