sy-logo-topleft
Yrittäjien aluejärjestösivustot:
Jäsensivut

Tutkimus

Suomen Yrittäjien tutkimustoiminnan tavoitteena on yrittäjyyden ja pk-yritysten kannalta keskeisten asioiden analysoiminen. Tutkimukset palvelevat yrittäjyystietouden levittämistä ja edunvalvontaa. Tutkimustoiminnassa pyritään ajankohtaisuuteen. Suhdanneseurantaan tehdään Pk-yritysbarometri kaksi kertaa vuodessa.

Edunvalvonnan tueksi yrittämisen kannalta keskeisistä teemoista tehdään ohjelmalinjauksia. Suomen Yrittäjien toimintaa ohjaa pitkälti aina eduskuntavaaleja ennen tehtävä tavoiteohjelma. Alue- ja paikallistason vaikuttamisen tueksi tehdään mm. kunnan elinkeinopoliittisen ohjelman työkirja ja aluekehityslinjaukset. 

Suomen Yrittäjien tutkimukset:

2013  
   
10.04.2013 Pk-yrittäjien ja ammattikorkeakoulujen yhteistyö ja alueellinen vaikuttavuus
21.03.2013 Yrittäjien tulot ja verot 2013
25.02.2013 Työterveyshuoltokysely 
11.02.2013 Pk-yritysbarometri 1/2013
   
2012  
   
11.12.2012 Pk-yritys – hyvä työnantaja
19.10.2012 Selvitys vähittäiskaupan aukioloaikamuutosten vaikutuksista
04.10.2012 Valtakunnallinen omistajanvaihdosbarometri 2012 
04.09.2012 Pk-yritysbarometri 2/2012  
28.08.2012 Pk-yritys hyvä työnantaja -kirjanen
19.06.2012 Yritysrahoituskysely 2012  
29.03.2012 Yrittäjien tulot ja verot 2012  
14.02.2012 Pk-yritysbarometri 1/2012  
01.02.2012 Elinkeinopolitiikan mittaristo 2012    
   
2011  
   
16.10.2011 Suomen Yrittäjien ehdotukset nuorten saamiseksi koulutukseen ja työhön 
14.09.2011 Pk-yritysbarometri 2/2011 
02.09.2011 Yrittäjyysilmapiiripuntari 2011  
22.06.2011 Pienet yritykset palkkaat tänä kesänä 70 000 kesätyöntekijää
16.06.2011 Pk-yritys - hyvä työnantaja
24.03.2011 Yrittäjien tulot ja verot  2011
16.02.2011 Pk-yritysbarometri 1/2011
   
2010  
   
14.12.2010 Työkyky ja -hyvinvointikysely
23.10.2010 Yksinyrittäjäkysely 2010
14.10.2010 Yrittäjän sosiaaliturva -kysely 2010
07.09.2010 Pk-yritysbarometri 2/2010
30.06.2010  Pk-yritys - hyvä työnantaja 2010  
23.06.2010  Kesätyöntekijät ja lomat pk-yrityksissä 2010 
31.05.2010 UEAPME Think Small Test and SBA Implementation Scoreboard  
26.05.2010  Elinkeinopolitiikan mittaristo, kevät 2010  
28.04.2010 Pankkien palvelumaksut 2010  
27.04.2010 Yt-lakikysely 2010
23.03.2010 UEAPME: The EU Craft and SME Barometer 2010/H1
10.03.2010 Pk-yritysbarometri 1/2010 
18.02.2010 Yrittäjien tulot ja verot 2010  
05.01.2010 Seniorit pk-yrityksissä  
   

2009

   
28.12.2009 Pk-yritysten rooli Suomessa 2008
22.12.2009 Pk-yritysten rekrytoinnit 2009   
16.12.2009 Pk-yritysten suhdannenäkemys joulukuu 2009
02.12.2009 Finska egenföretagares work-life balance
05.11.2009 Open ERP -tietojärjestelmän soveltuvuus yksityisen sektorin tarpeisiin Suomessa  
19.10.2009

UEAPME: The EU Craft and SME Barometer 2009/H2

13.10.2009 Verkkolaskupalvelut 2009  
10.09.2009 Lainvalmistelun laatumittari
02.09.2009 Pk-yritysbarometri 2/2009   
25.08.2009 Paikallinen sopiminen pk-yrityksissä  
17.07.2009 Pk-yritykset vastuullisina kansalaisina
08.07.2009 Pk-yritys - Hyvä työnantaja 2009  
23.06.2009 Suomen Yrittäjien näkemyksiä innovaatiostrategian toimeenpanemiseksi
16.06.2009 Kesätyöntekijät ja lomat pk-yrityksissä  
18.05.2009

Markkinaperusteisten toimintatapojen omaksuminen kunnallishallinnossa

12.05.2009 Pk-yritysten suhdannenäkemys, toukokuu 2009 
06.05.2009 UEAPME Think Small Test and SBA Implementation Scoreboard  
22.04.2009 IPR-kysely 2008  
21.04.2009 Suomen Yrittäjien EU-ohjelma
13.03.2009 Logistiikkaselvitys 2009 
12.03.2009 Pk-yritysbarometri 1/2009
12.03.2009 The EU Craft and SME Barometer 2009/H1  
05.03.2009 Pankkien palvelumaksut 2009  
24.02.2009 Yrittäjän työterveyshuolto 
03.02.2009

Yhteistyö ja yrittäjäasenne auttavat maaseutuyrityksiä menestymään

21.01.2009 Yrittäjien tulot ja verot vuoden 2007 verotustietojen mukaan  
1/2009  Pk-yritysten rooli Suomessa 2007  
   
2008   

 

22.12.2008 Pk-yritysten suhdannenäkemys joulukuu 2008  
22.12.2008 Suomen Yrittäjien näkemyksiä suhdanteeseen liittyvästä elvyttämisestä  
30.10.2008 Selvitys kuntien ja kuntayhtymien liikelaitostoiminnasta 2008  
23.10.2008 Pk-yritysten suhdanne- ja rahoitustilanne  
15.10.2008 Käsityksiä julkisista hankinnoista  
11.09.2008 Pk-yritysbarometri 2 / 2008 
18.08.2008 Suomen Yrittäjien arvio VM:n budjettiesityksestä 2009 

25.06.2008

Kesätyöntekijät ja lomat pk-yrityksissä 2008

18.06.2008

Pk-yritysten rekrytoinnit - kevät 2008

30.05.2008

Tupakkalakikysely 2008

28.05.2008

Maksuvalmiuden hallinta suomalaisissa pienissä ja keskisuurissa yrityksissä 

19.05.2008

Yrittäjyys turvaa lähipalvelut - kuntaohjelma 2009-2012

Företagsamhet tryggar närservicen - kommunalprogram 2009-2012

14.05.2008

Sähköisen laskun käyttö pk-yrityksessä

24.04.2008

Kuka Suomenssa luopuuu liiketoiminnasta ja miksi?

17.04.2008

SY:n aluekehityslinjaus: Kohti yrittäjälähtöisempää aluekehitystä

15.04.2008

Yrittäjien tulot ja verot vuoden 2006 verotustietojen mukaan

09.04.2008

Elinkeinopolitiikan mittaristo - kevät 2008

03.04.2008

Pk-yritys - Hyvä työnantaja 2008

12.03.2008

Pk-yritysbarometri 1 / 2008

06.03.2008

Pankkien palvelumaksut 2008

 

2007

 

28.12.2007

Yt-lakikysely 2007

20.12.2007

Pk-yritysten rooli Suomessa 2006

06.11.2007

Suomen Yrittäjien ilmasto- ja energiapolitiikan linjauksia

06.11.2007

Suomen yrittäjien linjaus rannikko- ja sisävesien rehevöitymiseen

11.10.2007

Kaupan aukioloaikaselvitys 2007

10.10.2007

Pk-yritysbarometri, syksy 2007

29.08.2007

Muistio: Suomen Yrittäjien arvio Valtiovarainministeriön budjettiesityksestä

03.07.2007

Yrittäjien lomat 2007

06.06.2007

Julkisen sektorin elinkeinotoiminta

27.04.2007

Pk-yritysten rekrytoinnit

11.04.2007

Pk-yritysbarometri, kevät 2007

24.03.2007

Kannustinloukku -muistio

13.03.2007

Matalapalkkatuen käyttö 2006

08.03.2007

Pk-yritys - hyvä työnantaja -selvitys 2007

27.02.2007

Yrittäjien tulot ja verot vuodelta 2005 maksuunpannussa verotuksessa

07.02.2007

Hyvinvoiva Suomi 2011: Yksinyrittäjäohjelma

 

2006

 

12/2006

Pk-yritysten rooli Suomessa 2005

19.10.2006

Yt-lain soveltamisalan laajentaminen

17.10.2006

Pk-yritysbarometri, syksy 2006

03.10.2006

Hyvinvoiva Suomi 2011

22.09.2006

Yrittäjien käsitys innovaatioympäristön nykytilasta

13.07.2006

Logistiikkaselvitys 2006  

11.05.2006

Elinkeinopolitiikan mittaristo, kevät 2006

19.04.2006

Pk-yritysbarometri, kevät 2006

3/2006

Arbetsbok för kommunens näringspolitiska program, 2006

23.03.2006

Pk-yritys - hyvä työnantaja -selvitys 2006

09.02.2006

Yrittäjien tulot ja verot vuodelta 2004 maksuunpannussa verotuksessa

 

2005

 

20.12.2005

Sähköisten maksuvälineiden käyttö pk-yritysten maksuliikenteessä

13.10.2005

Pk-yritysbarometri, syksy 2005

9/2005

Kunnan elinkeinopoliittisen ohjelman työkirja

04.07.2005

Selvitys yrittäjien koulutustaustasta Suomessa

20.05.2005

Kysely ensimmäisen työntekijän palkkaamiseen liittyvästä tuesta

31.03.2005

Pk-yritysbarometri, kevät 2005

18.02.2005

Kysely yritysten valmiudesta palkata pitkäaikaistyötön

17.01.2005

Yrittäjien tulot ja verot vuodelta 2003 maksuunpannussa verotuksessa

 

2004

 

20.10.2004

Pk-yritysbarometri, syksy 2004

06.10.2004

Pk-yritys - hyvä työnantaja: Kuinka työntekijät kokevat työelämän laadun pk-yrityksessä?

27.09.2004

Yrittäjien äänestyskäyttäytyminen

24.09.2004

Suomalaisten pk-yritysten menestyminen ja kasvu

19.04.2004

Elinkeinopolitiikan mittaristo, kevät 2004

01.04.2004

Pk-yritysbarometri, kevät 2004

02.02.2004

Monimuotoiset työurat ja työttömyysturva

 

2003

 

14.10.2003

Pk-yritysbarometri, syksy 2003

16.09.2003

Julkisten palvelujen rakenne Suomen suurimmissa kaupungeissa

17.06.2003

EU-laajentumisen vaikutukset pk-yrityksille, kesäkuu 2003

02.06.2003

Rahoitus- ja pankkipalvelukysely, toukokuu 2003

09.04.2003

Pk-yritysbarometri, kevät 2003

 

2002

 

08.10.2002

Yrittäjyysohjelma 2003 - 2007

03.10.2002

Pk-yritysbarometri, syksy 2002

25.09.2002

Matalan tuotavuuden työn tuki

21.06.2002

Selvitys palvelusetelin käytön tehostamisesta kunnan kotipalveluissa

28.05.2002

Pk-yrityksen rahoituskysely, toukokuu 2002

23.04.2002

Kädentaitoammattien arvostusta selvittänyt tutkimus

18.04.2002

Linjaukset alueiden kehittämiseksi

04.04.2002

Pk-yritysbarometri: Suhdanne 1/2002

05.03.2002

Työolot pk-yrityksissä

01.02.2002

Nuoren yrittäjän ohjelma

23.01.2002

Pankkipalveluiden maksuvertailua tulee tehostaa

 

2001

 

10.10.2001

Pk-yrityksen rahoituskysely, lokakuu 2001

01.10.2001

Kunnan elinkeinopoliittisen ohjelman työkirja

26.09.2001

Pk-yritysbarometri 2 / 2001: Pk-yritysten usko kasvuun säilynyt hyvänä

11.06.2001

Pk-yritys työnantajana - Yrittäjien ja työntekijöiden mielipiteitä

03.05.2001

PK-yritysbarometri: Suhdanne 1/2001

12.02.2001

Hyviä käytäntöjä ja ideoita positiiviseksi aluekehitykseksi

 

2000

 

09.10.2000

PK-yritysbarometri: Suhdanne 2/2000

28.09.2000

Yrittäjien käsitys kuntien elinkeinopolitiikasta, selvitys syyskuu 2000

23.08.2000

Työnantajaksi ryhtymisen kynnykset

08.06.2000

Pienyritysten verorasitus EU-valtioissa

08.06.2000

Pk-yritysten turvallisuuskysely

30.05.2000

Pk-yrityksen tilinpäätös 1999 -katsaus

22.05.2000

Rahoitustiedustelu toukokuu 2000

27.04.2000

Työehtosopimusten kattavuus, palkat ja työllisyys

04.04.2000

Yksinyrittäjien ja muiden pienyrittäjien toimintaolosuhteiden parantaminen

27.01.2000

Yrittäjäksi ryhtymisen taloudelliset kannustimet

Suomi 2000 yrittäjyysyhteiskuntaan tavoiteohjelma

 

Suomen Yrittäjät, Mannerheimintie 76 A, PL 999, 00101 HELSINKI, puhelin 09 229 221, faksi 09 229 229 80, toimisto@yrittajat.fi