sy-logo-topleft
Yrittäjien aluejärjestösivustot:
Jäsensivut

Kunnallisjohdon seminaari Jyväskylässä 23.–24.5.2012

23.5.2012 - 24.5.2012
Paviljonki, Lutakonaukio 12, Jyväskylä

Tervetuloa toimimaan yrittäjyyden puolesta!
 
Suomen Yrittäjien Kunnallisjohdon seminaari on perinteikäs yrittäjien sekä kuntapäättäjien ja ‑johtajien yhteinen tapahtuma. Tapahtuma on ainutlaatuinen elinkeinopolitiikan toimijoiden kohtaamispaikka.
 
Kunnallisvaalivuoden seminaari järjestetään 23.–24.5.2012 Jyväskylässä.
 
Seminaarissa käsitellään ajankohtaisia kuntien elinkeinopoliittisia kysymyksiä osin yleisellä tasolla, osin esimerkkien kautta. Haemme vastauksia elinvoimaiseen uuteen elinkeinopolitiikkaan – unohtamatta kuntauudistuksessa asetettujen tavoitteiden mahdollisia vaikutuksia pk-yritysten toimintaan.
 
Tavoitteemme on antaa osallistujille eväitä ja ideoita kuntien palvelutuotannon välttämättömään uudistamiseen. Lisäksi yhtenä teemana on onnistuneiden omistajanvaihdosten merkitys kuntien elinvoimaisuuden turvaamisessa. Omistajanvaihdos on lähivuosina edessä noin 50 000 suomalaisella yrityksellä.
 
Seminaarissa julkistetaan Suomen Yrittäjien kunnallisvaaliohjelma.
 
Asiapitoisen ohjelman lisäksi vietämme rennonletkeän illan yhdessä. Illallisen yhteydessä oman näkemyksensä suomalaisista kunnista ja yrittäjistä esittää näyttelijä Jukka Puotila.
 
 
Tervetuloa mukaan!
  

 
Ilmoittautuminen viimeistään maanantaina 7.5.2012.

» Kunnallisjohdon ilmoittautumispalvelu

» Järjestöedustajien ilmoittautumispalvelu


Seminaarin osallistumismaksu on 250 e + alv 23 %.
Hintaan sisältyy seminaari luentoaineistoineen ja ohjelman mukaiset tarjoilut.

» Hotellit ja huonehinnat  

 

Ilmoittautumisesta lähetetään yhteenvetokuittaus antamaasi sähköpostiosoitteeseen.

Halutessasi tehdä varaukseesi muutoksia tai lisäyksiä, lähetä ne sähköpostitse osoitteeseen booking@jyvaskylabooking.fi  tai puhelin 020 748 1830.

Varauksen muutosmaksu (esim. hotellin tai huonetyypin vaihto) on 6,00 € (sis. alv 23 %).
 
Osallistujille lähetetään lopullinen vahvistus osallistumisesta sähköpostitse kahden viikon kuluessa maksusuorituksen saapumisesta. Tapahtumapaikalla ilmoittautumisen yhteydessä saat nimikortin, joka toimii pääsylippuna seminaariin ja ruokailuihin, illallispöydän plaseerauksen sekä seminaarin aineiston.
 

Peruutusehdot

Peruutus tulee tehdä kirjallisesti tai sähköpostitse osoitteeseen booking@jyvaskylabooking.fi  tai Jyväskylä Bookingin faksilla 020 748 1801.
 
Peruutuskulut ovat 31.3.2012 mennessä tehdyistä peruutuksista 30 euroa (sis. alv 23 %). Tämän jälkeen tehdyistä peruutuksista palautetaan puolet 20.4.2012 asti. Maksuja ei palauteta, mikäli peruutus vastaanotetaan 20.4.2012 jälkeen.
 
Järjestäjä suosittaa matkavakuutusta, joka voi korvata kustannuksia myös peruutustapauksissa.
 

 
Ilmoittautumisissa ja hotellivarauksissa sinua palvelee
Jyväskylä Booking
PL 166, 40101 Jyväskylä
puhelin 020 748 1830 (ma-pe klo 9.00-16.30)
faksi 020 748 1801
Yhteyistyössä

 

Suomen Yrittäjät, Mannerheimintie 76 A, PL 999, 00101 HELSINKI, puhelin 09 229 221, faksi 09 229 229 80, toimisto@yrittajat.fi