sy-logo-topleft
Yrittäjien aluejärjestösivustot:
Jäsensivut


 
Trafo-Group, Trafotek Oy
 
Painokelpoisen kuvan voit tallentaa tietokoneellesi viemällä hiiri kuvan päälle

Sidosryhmien goodwill siivitti Trafotekin menestykseen

”Kyllä yrittäjät veronsa maksavat, kun vain pelisäännöistä sovitaan”, vakuuttaa Rauno Mattila, jonka yritys on päässyt omalla erikoisalallaan maailman huipulle, yhteistyökumppanien avulla.

Kun kehitysyhtiö Sponsor 1970-luvun puolivälissä osti Suomen suurimmat pienmuuntajatehtaat, syntyi Trafotek Oy. Seuraavalla vuosikymmenellä, kun Sponsor luopui komponenttiteollisuudesta, Trafotekin osti yrittäjä Rauno Mattila. Hän oli ennen yrittäjänuraansa ennättänyt olla toisen palveluksessa runsaan vuosikymmenen, ja halu ryhtyä yrittäjäksi oli kova.

- Yrittäjyys antaa vapauden toimia. Päätöksenteko omassa yrityksessä on helpompaa ja suoraviivaisempaa kuin toisen palveluksessa. Tiedät, että sinä itse vastaat onnistumisesta ja mahdollisesta epäonnistumisesta ja sen seuraamuksista loppuun saakka, Mattila sanoo.

Trafotekin myötä vuonna 1983 tullut yrittäjyyden riski oli Rauno Mattilalle mieluisa haaste, joka antoi oivan mahdollisuuden toteuttaa itseään ja omia näkemyksiään. Reilussa kahdessakymmenessä vuodessa Mattila on rakentanut yrityksen, jonka tärkeimpiä tuotteita ovat junien ja linja-autojen sisävalojärjestelmät, kiinteistöjen ja laivojen turvavalojärjestelmät sekä teollisuudessa käytettävät induktiiviset komponentit.

Trafotek on omilla erikoissektoreillaan Suomen markkinajohtaja, ja junien ja linja-autojen valaisimissa yrityksen markkinaosuus globaalisti on yli 40 prosenttia. Suurin osa yrityksen tuotannosta menee vientiin: Eurooppaan, Pohjois-Amerikkaan, Aasiaan, Australiaan ja Venäjälle.

Yhteistyötä huippujen kanssa

Trafotek Oy kuuluu Trafo-Groupiin, joka koostuu kolmesta oman alansa johtavasta yrityksestä. Kaarinassa sijaitseva Trafotek Oy on erikoistunut tehomuuntajiin ja kuristimiin, Halikossa sijaitseva Ellego Powertec Oy tuottaa suuria teholähteitä ja automaattisia akkuvaraajia, ja Lahdessa sijaitseva Teknoware Oy valmistaa ajoneuvojen sisäsisävalaistusjärjestelmiä ja turvavaloja. Konsernin liikevaihdosta 54 prosenttia tulee valaistuselektroniikasta, 45 prosenttia tehoelektroniikasta.

- Yritysten toimintaidea on korkea erityisosaamiseen omalla sektorilla. Tuotanto perustuu omiin innovaatioihin ja suunnitteluun, jossa toiminnan lähtökohtana on asiakkaan kulloinenkin tarve, kuvaa Rauno Mattila, joka nykyisin toimii yritystensä hallituksen puheenjohtajana. Hän pitää menestyksen avaintekijöinä nopeaa ja oikeaa palvelua, tehokasta tuotantoa, kilpailukykyistä tuotetta ja oikeaa hintaa.

Trafo-Groupin toiminta perustuu verkostoitumiseen yhteistyökumppanien kanssa. Yritys toimii mm. maailman johtavien valmistajien kuten ABB:n, Siemensin ja Mercedes Benzin päähankkijana. Trafo-Groupin turvavalot, valaisinjärjestelmät ja muuntajat ovat käytössä mm. Englannin ja Shanghain metroissa sekä Karibian loistoristeilijöissä.

- Menestyäkseen yrittäjä tarvitsee paljon goodwilliä erityisesti toimintansa alussa omien työntekijöidensä, asiakkaiden ja rahoittajien taholta. Niitä koen itse saaneeni omassa yritystoiminnassani, Mattila kiittää

Markkinat ovat valtavat

Yrittäjän tie ei aina ole ruusuinen. Pk-yrittäjien arvostus ei Rauno Mattilan mukaan ole vieläkään sillä tasolla kuin sen pitäisi olla. Kauniita puheita ja suunnitelmia riittää, mutta konkreettisella tasolla tapahtuu vähän. Mattila itse ajaa pk-yrittäjien asiaa mm. Elinkeinoelämän Keskusliitossa ja Teknologiateollisuusliitossa.

Mattila kokee esimerkiksi verottajan asenteen yrittäjyyteen ja yrittäjään olevan välillä turhan nuivan. Yhteistyö sujuisi paremmin, jos verottaja mieltäisi roolinsa enemmän neuvovaksi ja konsultoivaksi kuin tiukan kontrolloivaksi. Nykyinen asenne saattaa johtaa epärationaalisiin päätöksiin yrityksissä.

- Kyllä yrittäjät veronsa maksavat kun vain pelisäännöistä sovitaan.

Oman yrityksensä Rauno Mattila näkee tulevaisuudessa kasvavan ja menestyvän. Kasvun ideaa hän on toteuttanut ostamalla huonokuntoisia yrityksiä, ja saneeraamalla ja kehittämällä niitä kannattaviksi. Tulevaisuus on täynnä mahdollisuuksia.

- Teemme työtä energiansäästön ja sähköverkon puhdistamisen hyväksi, ja nämä markkinat ovat valtavat. Me haluamme kasvaa ja kannattaa, ja kasvuelementti onkin tavalla tai toisella mukana kaikessa mitä teemme: tuotekehityksessä, suunnittelussa, osaamisessa, myynnissä ja toiminnan tehokkuudessa.

Suomen Yrittäjät, Mannerheimintie 76 A, PL 999, 00101 HELSINKI, puhelin 09 229 221, faksi 09 229 229 80, toimisto@yrittajat.fi