Laki väliaikaisesta työnantajan matalapalkkatuesta tuli voimaan 1.1.2006. Matalapalkkatuki on käytettävissä vielä joulukuussa 2010 maksettavien palkkojen osalta.
Työnantaja on oikeutettu saamaan ns. matalapalkkatukea vuosina 2006-2010 maksettujen palkkojen osalta. Ratkaisevaa on palkan maksuhetki. Käytännössä tuki lasketaan tilitettäessä työnantajasuorituksia verottajalle.
Edellytyksenä tuen saamiselle on, että
- työntekijä on täyttänyt 54 vuotta
- työntekijä työskentelee vähintään 140 tuntia kalenterikuukaudessa ja
- työstä maksettava palkka on 900-2000 euroa kuukaudessa.
Tuen määrä on 44 prosenttia kalenterikuukauden aikana maksetun palkan 900 euroa ylittävästä osasta. Tuen enimmäismäärä on 220 euroa. Palkan ylittäessä 1600 euroa tuen määrä pienenee 55 prosentilla palkan 1600 euroa ylittävältä osalta. Tuki olisi siis enimmäismääräinen, kun kuukauden aikana maksettu palkka on 1400-1600 euroa.
Tuen saantiin on oikeutettu yleisten edellytysten täyttyessä myös omistajayrittäjä (osakeyhtiön osakas, avoimen ja kommandiittiyhtiön yhtiömies, joka maksaa itselleen palkkaa. Yksityinen elinkeinonharjoittaja on oikeutettu tukeen ainoastaan palkkaamiensa työntekijöiden osalta, koska yksityinen elinkeinonharjoittaja ei voi maksaa itselleen palkkaa.
Tuki on veronalaista tuloa tuen saaneelle elinkeinotoimintaa harjoittavalle työnantajalle (yksityinen elinkeinonharjoittaja, avoin- ja kommandiittiyhtiö, osakeyhtiö). Jos työnantaja on yksityishenkilö, joka on maksanut palkkaa yksityistaloudessaan työskentelevälle henkilölle (esim. siivoustyö, kodin- tai lastenhoito, remonttityö jne.), ei saatu matalapalkkatuki ole veronalaista tuloa.
Tuki on työnantajien käytettävissä viimeistä kertaa vuoden 2010 joulukuussa maksettavien palkkojen osalta.
Tuen laskemisen apuna voi käyttää Verohallinnon matalapalkkatukilaskuria.
- päivitetty 17.5.2010