Enemmistö kaikista toimivista yrityksistä on yhden henkilön yrityksiä. Yksinyrittäjiä on yli 160 000 kaikista 250 000 yrityksestä. Yksinyrittäjän asema on monessa kohdin toisenlainen kuin useamman henkilön yrityksissä. Hän tekee työtään ilman apua, ja jos hän esimerkiksi sairastuu, niin yrityksen toiminta pysähtyy.
Tältä sivulta löydät tietoa tuista työntekijän palkkaamiseen. Mahdollisia tukia ovat mm:
Vuoden 2007 kesäkuusta alkaen yksinyrittäjä on voinut saada avustusta ensimmäisen työntekijän palkkamenoihin väestöään tietyillä alueilla. Tämän vuoden alusta avustuskokeilu on laajentunut. Avustuskokeilu on voimassa vuoden 2011 loppuun.
Matalapalkkatukea voi saada vähintään 54-vuotiaan työntekijän palkasta, kun palkka on 900 - 2000 euroa kuukaudessa ja kun työntekijä työskentelee vähintään 140 tuntia kuukaudessa. Käytännössä tuki lasketaan tilitettäessä työnantajasuorituksia verottajalle. Tukea voi saada viimeisen kerran joulukuussa 2010 maksettaviin palkkoihin.
Työvoimatoimisto voi myöntää työnantajalle palkkatukea työttömän henkilön palkkauskustannuksiin, jos työnhakija ei työllisty avoimille työmarkkinoille tai jos hän ei sijoitu koulutukseen.
Oppisopimuskoulutus on työnantajan ja työntekijän väliseen sopimukseen perustuvaa, pääasiassa työpaikalla tapahtuvaa ammatillista koulutusta. Koulutus suoritetaan työsuhteessa. Oppimista tuetaan oppilaitoksissa järjestettävillä tietopuolisilla opinnoilla.