Säännöllinen työaika – vuorokautinen ja viikoittainen työaika
Työaikalain säännöllistä työaikaa koskevan yleissäännöksen mukaan työaika on enintään kahdeksan tuntia vuorokaudessa ja 40 tuntia viikossa. Tämä yleissäännös rajoittaa työaikaa niin vuorokautisen kuin viikoittaisenkin työajan osalta. Viikoittainen työaika voidaan kuitenkin työaikalain nojalla järjestää myös 40 tunniksi enintään 52 viikon ajanjakson aikana. Tästä johtuen on mahdollista teettää esimerkiksi puoli vuotta kuusipäiväistä työviikkoa, jolloin säännöllinen viikkotyöaika on 48 tuntia ja seuraavat puolivuotta nelipäiväistä työviikkoa, jolloin säännöllinen viikkotyöaika on 32 tuntia, tasoittuen 52 viikon jaksolla 40 tuntiin viikkoa kohti. Vuorokautisesta enintään kahdeksan tunnin työajasta poikkeamista ei tällä säännöksellä ole sallittu. Lisäksi tällaista työajan keskimääräistystä käytettäessä työnantajan on ennakolta laadittava työajan tasoittumisjärjestelmä vähintään ajaksi, jonka kuluessa säännöllinen työaika tasoittuu keskimäärään.
Työaika jaksotyössä
Työaikalaissa ei ole rajoitettu jaksotyössä säännöllisen vuorokautisen eikä viikoittaisen työajan pituutta. Jaksotyössä säännöllinen työaika voidaan järjestää niin, että se on kolmen viikon pituisena ajanjaksona enintään 120 tuntia tai kahden viikon pituisena ajanjaksona enintään 80 tuntia. Jaksotyöaikaa työnantaja saa käyttää vain työaikalaissa erikseen määrätyillä aloilla.