logo_white
Yrittäjien aluejärjestösivustot:

Vanhuuseläkkeellä olevan henkilön palkkaaminen

Työskentelymahdollisuuksista kannattaa keskustella jo ennen eläkkeelle jäämistä

Avoimet keskustelut yrityksessä työskentelevien kanssa kannattaa aloittaa jo työuran loppupuolella.Tämä edellyttää avointa käytäntöä kehityskeskusteluihin. Keskustelut työntekijöiden kanssa helpottavat työnantajaa ennakoimaan ja varautumaan eläköitymisen aiheuttamiin muutoksiin sekä edesauttavat työurien pidentämistä. Ennen työuran loppumista aloitetut keskustelut antavat mahdollisuuden myös kartoittaa henkilöitä, jotka olisivat kiinnostuneita työntekoon eläkkeellä. Yrityksessä on myös hyvä käydä keskusteluja muun henkilökunnan kanssa myönteisen asenteen ja ilmapiirin luomiseksi. Toiminnan tavoitteiden esilletuominen on tärkeää.

Jos henkilö on työskennellyt aikaisemmin yrityksessä, eikä halua jatkaa työskentelyä heti eläkkeelle siirtymisen jälkeen, on hyvä sopia hänen kanssaan tavasta ja ajankohdasta pitää yhteyttä. Halukkuus palata osittain töihin voi monelle syntyä myöhemmin. Yrityksen kannattaa pyytää yhteystiedot eläkkeellä olevista työntekijöistä.

Seniorityöntekijän mahdolliset hyödyt yritykselle

Vanhuuseläkkeellä olevan henkilön palkkaaminen mahdollistaa mm.:

  • Joustavan ja ammattitaitoisen työvoimaresurssin käytön esim. ruuhkahuippujen tasaamisessa tai poissaolojen paikkaamisessa,
  • avun uuden työntekijän perehdyttämiseen,
  • avun erityistä ammattitaitoa vaativien työtehtävien tai projektien suorittamiseen,
  • vaihtoehdon vuokratyöntekijän palkkaamiselle sekä
  • pienet perehdyttämiskustannukset.

Mikä motivoi työhön vanhuuseläkkeellä

  • hyvä fyysinen työkyky
  • kokemus siitä, että työnantaja tukee työssä jatkamista
  • kuuluminen työyhteisöön
  • pitää kokea itsensä arvostetuksi
  • mahdollisuus vaikuttaa omaan työhönsä
  • vapaus tehdä töitä oman ammattitaidon ja ajankäytön puitteissa
  • työilmapiiri ja esimiestyö
  • lisäansiot

Työsuhteen solmiminen

Työsopimuksen sisältöä suunniteltaessa on otettava huomioon ainakin alan työehtosopimus, työsopimuslaki, työaikalaki ja vuosilomalaki.

Vanhuseläkkeellä olevan työntekijän kanssa sovittavia asioita:

  • Työsopimusvaihtoehdot:
    a) Jatkuva työsopimus, jossa on sovittu työajoista tai määrästä esim. kuukausitasolla. Jatkuvassa työsopimuksessa on kuitenkin hyvä olla määritelty eroamisikä.
    b) Määräaikainen työsopimus esim. projektityö. Tällöin on kuitenkin hyvä lisätä työsopimukseen irtisanomisehto, ts. sopimus on irtisanottavissa samoin edellytyksin kuin toistaiseksi voimassaoleva työsopimus.
    c) Työsopimus, jossa työajoista ei ole tarkkaan sovittu, eli töihin kutsutaan tarvittaessa.
  • Palkasta sopiminen. Alakohtaisen työehtosopimuksen huomioon ottaminen.
  • Työterveyshuollosta sopiminen.
    - Usein työterveyshuollon minimitaso on suositeltavin vaihtoehto.
    - Tarvittaessa työkyvyn tarkastaminen.

Työeläkkeen ja ansiotulon yhteensovittaminen

  • Palkkatulo ei vaikuta vanhuuseläkkeen suuruuteen.
  • Työ- ja yrittäjäeläkkeet ovat ansiotuloa. Verotus määräytyy eläkkeen ja ansiotulojen yhteenlasketusta summasta. Vero on progressiivinen.
  • Eläkkeellä tehdyn työn eläkekertymä on 1,5 %.
  • Alle 68-vuotiaana eläkkeen rinnalla tehty työ vakuutetaan ja työnantaja pidättää palkasta työntekijän eläkemaksun.
  • Työntekijän työttömyysvakuutusmaksua ei makseta 65 vuotta täyttäneistä työntekijöistä.
  • Vanhuuseläkkeen aikana alkaneesta työstä ansaitun eläkkeen saa hakemuksesta 68-vuotiaana.
  • Vain vapaaehtoisesta eläkevakuutuksesta saatu eläke on pääomatuloa (veroprosentti 28), jos vakuutus on otettu 6.5.2004 tai sen jälkeen. Ennen 6.5.2004 otettujen vakuutusten perusteella voi kertyä sekä ansio- että pääomatuloksi katsottavaa eläkettä.

Kun saa useampaa ansiotuloa, vuositulo lasketaan yhteen, ja määrätään niille yhteinen veroprosentti. Jos on laskenut veroprosenttinsa pelkän eläketulon mukaan, eikä hae eläkkeelle uutta verokorttia palkkaverokortin hakemisen yhteydessä, voi palkan veroprosentin korkeus yllättää. Sivutuloja ei kuitenkaan veroteta muuta ansiotuloa kovemmin. Verottajan kannalta on samantekevää, mistä tulosta verot kerätään, kunhan riittävä määrä euroja on koossa vuoden päätyttyä.

Hyvä muistaa:

  • Rajoituksia työntekoon vanhuuseläkkeellä ei ole.
  • Käy avoimia keskusteluja työntekijöiden kanssa työuran loppupuolella.
  • Kartoita potentiaalisia työntekijöitä omasta yrityksestä tai sen ulkopuolelta.
  • Tee työsopimus työn luonteen edellyttämällä tavalla.
  • Työkyvyn tarkastaminen.

Lisätietoa

www.vero.fi
www.tyoelake.fi 
SY:n selvitys: Seniorit pk-yrityksissä

 

päivitetty 22.4.2010

 

Suomen Yrittäjät, Mannerheimintie 76 A, PL 999, 00101 HELSINKI, puhelin 09 229 221, faksi 09 229 229 80, toimisto@yrittajat.fi