Maailman väkirikkaimman maan kansalaisten ulkomaanmatkojen määrä nousi viime vuonna 22 prosenttia vuotta aiempaan verrattuna. Kuinka moni päätyy Suomeen asti?
Hotels.com –verkkosivuston Chinese International Travel Monitor –raportin mukaan kiinalaiset tekivät 70 miljoonaa ulkomaanmatkaa vuonna 2011, joista tosin suurin osa suuntautui oman maan erityishallintoalueille Macaoon ja Hong Kongiin. Myös kaukomatkojen määrä on nousussa ja asiantuntijoiden arvioiden mukaan kiinalaiset ohittavat lähivuosina saksalaiset ja amerikkalaiset maailman ahkerimpina ulkomaanmatkailijoina.
Tutkimuksen mukaan kiinalaiset hotellivieraat ovat entistä itsenäisempiä, itsevarmempia, nuorempia ja tietoisempia vieraiden kulttuureiden tavoista.
Matkailun edistämiskeskuksen tilastojen mukaan Suomessa vieraili vuonna 2011 yhteensä 74 000 kiinalaista matkailijaa. Kiinalaiset käyttivät Suomessa 670 euroa per henki vierailua kohden, eli yhteensä 50 miljoonaa euroa. Esimerkiksi Australiassa keskimääräisen kiinalaisen turistin käyttämä rahamäärä on peräti kymmenen kertaa suurempi.
Miten suomalaiset matkailuyrittäjät voivat palvella kiinalaisia turisteja? Finpron arvion mukaan Suomeen tulevat ne kiinalaiset, jotka ovat jo nähneet Euroopan suurkaupungit. Kiinalaiset kaipaavat vedenkeitintä hotellihuoneeseen sekä kuvallista ruokalistaa. Maan turistit hakevat Suomesta ennen kaikkea elämyksiä ja kaunista luontoa.