sy-logo-topleft
Yrittäjien aluejärjestösivustot:
Jäsensivut
28.6.2012

Hankinta-asiamies kisaan Eurooppaan

Varsinais-Suomen Yrittäjien hankinta-asiamiesprojekti on valittu Suomen ehdokkaaksi Eurooppalaisen yrittäjyyden edistämispalkinnon saajaksi.

Hankinta-asiamies Jorma Saariketo pitää ehdokkuutta merkittävänä tunnustuksena yrittäjäjärjestön toteuttamalle, eurooppalaisenkin mittakaavan mukaan ainutlaatuiselle julkisten hankintojen kehittämiseen liittyvälle työlleen.

Hankinta-asiamiehen avulla hankintayksiköt ja pk-yritykset ovat löytäneet toisensa. Hankintojen sujuvuus on parantunut ja palvelukonsepti on vakiintunut julkisten hankintojen keskeiseksi toimintatavaksi. Hankintamenettelyt ovat muuttuneet aiempaa avoimemmiksi ja pk-yritysten eritystarpeet huomioivaksi.

Saarikedon mukaan luotu toimintamalli on helposti monistettavissa ja otettavissa käyttöön sellaisenaan myös uusilla alueilla jopa EU-laajuisesti.

Kilpailun järjestää EU-komissio. Palkinnolla on tarkoitus antaa tunnustusta menestyksekkäimmille yritystoiminnan ja yrittäjyyden edistäjille eri puolilla Eurooppaa, esitellä parhaita yrittäjyyden toimintalinjoja sekä käytäntöjä, lisätä tietoisuutta yrittäjyyden lisäarvosta sekä rohkaista ja kannustaa ryhtymään yrittäjäksi.

Yrittäjäsanomat
toimitus@yrittajat.fi

 

 

 

 

Bookmark and Share

Suomen Yrittäjät, Mannerheimintie 76 A, PL 999, 00101 HELSINKI, puhelin 09 229 221, faksi 09 229 229 80, toimisto@yrittajat.fi