logo_white
Yrittäjien aluejärjestösivustot:
14.12.2011

Apua työurien pidentämiseen – eläkeläiset innostuivat yrittämisestä

Nykyisin joka kolmas yrittäjä on 55-vuotias tai sitä vanhempi. Myös eläkkeellä ryhdytään aiempaa enemmän yrittäjiksi.

Tuoreimman Hyvinvointikatsaus-lehden mukaan 55−74-vuotiaiden yrittäjien määrä on voimakkaassa kasvussa. Taustalla on Tilastokeskuksen tutkijan Noora Järnefeltin mukaan väestön ikärakenteen muutos ja ikääntyneiden lisääntynyt työssäkäynti.

– 2000-luvun aikana ikääntyneiden yrittäjien määrä on kasvanut 60 000:sta noin 100 000:een. Sen sijaan keski-ikäisten, 30−54-vuotiaiden yrittäjien määrä on pysytellyt 2000-luvulla melko vakaana. Nuorten yrittäjien määrä on hienoisesti kasvanut, mutta on silti pieni.

Suhteellisesti eniten on kasvanut 63 vuotta täyttäneiden vanhuuseläkeläisten sivutoiminen yrittäjyys.

– Toistaiseksi sivutoimisia eläkeläisyrittäjiä on melko vähän. Selvä kasvusuunta viittaa kuitenkin siihen, että suotuisassa taloudellisessa suhdanteessa eläkkeellä olevien yrittäjyys voi lisätä ikääntyneiden aktiivista osallistumista työelämään.

Suomen Yrittäjien johtaja Rauno Vanhanen ottaa tutkimuksen tiedot mielenkiinnolla vastaan.

– Eläkeikään tulleiden yrittäjyyden lisääntyminen on tietenkin hyvin myönteinen uutinen myös yrittäjäjärjestölle. Samalla tehty tilastotutkimus kannustaa järjestöä panostamaan entistä enemmän sekä nuorten että parhaassa työiässä olevien yrittäjyysinnon nostamiseen, koska näiden kohdalla yrittäjyysaktiivisuus ei ole vuosien mittaan käytännössä lainkaan parantunut.

Yrittäjien määrä ikäryhmittäin vuosina 1990−2010

 

 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 

Graafi:Tilastokeskus

yrittajat.fi
 
Katso myös!

Keksijällä ja sarjayrittäjällä Veikko Ilmastilla, 83, riittää kiirettä uusimman yrityksensä ja keksintönsä parissa. Lue Ilmastin tarina uusimmasta Yrittäjäsanomista!

Bookmark and Share

Suomen Yrittäjät, Mannerheimintie 76 A, PL 999, 00101 HELSINKI, puhelin 09 229 221, faksi 09 229 229 80, toimisto@yrittajat.fi