logo_white
Yrittäjien aluejärjestösivustot:
7.4.2011

Hankintakoulutusta tarvitaan

Vain vajaa puolet kunnista katsoo hankintaosaamisen olevan riittävällä tasolla.

Yhdeksän kymmenestä kunnanjohtajasta Varsinais-Suomessa katsoo, että kunnan elinkeinopoliittinen ohjelma on ajan tasalla. Tämä selviää Varsinais-Suomen Yrittäjien tekemästä kyselystä, johon vastasi 23 kunnanjohtajaa.  

– Tämä kertoo siitä, että kunnissa nähdään ohjelmien tärkeys elinkeinopolitiikan tukena ja ohjenuorana sekä toiminnan strategisena linjauksena, kertoo toimitusjohtaja Henri Wibom Varsinais-Suomen Yrittäjistä.

– Hankintaosaamisessa on kuitenkin vielä parannettavaa, Wibom arvioi.

Samoilla linjoilla on myös Suomen Yrittäjien elinkeinoasioiden päällikkö Janne Pesonen.

– Tekniset ostamiseen ja lainsäädäntöön liittyvät asiat hallitaan jo suhteellisen hyvin, mutta erityisesti markkinoiden tuntemusta ja niiden toimivuutta tulisi edelleen kehittää, arvioi Pesonen.

– Tavara- ja raaka-ainehankinnoissa markkinatuntemus ei ole niin kriittinen muuttuja, mutta esimerkiksi sosiaali- ja terveyspalveluissa, joissa julkisen sektorin kysyntäasema on vahva, markkinat joko kehittyvät tai ovat kehittymättä riippuen siitä miten julkinen ostajaa kilpailutuksiansa tekee. Ja laskun huonosti toimivista tai kehittymättömistä markkinoista maksaa aina viimekädessä järjestämisvastuullinen kunta, hän jatkaa.

 

yrittajat.fi
toimitus@yrittajat.fi
Lotta Tammelin

Bookmark and Share

Suomen Yrittäjät, Mannerheimintie 76 A, PL 999, 00101 HELSINKI, puhelin 09 229 221, faksi 09 229 229 80, toimisto@yrittajat.fi